perjantai 24. kesäkuuta 2016

Juhannuksen viettoon

Mulla on vielä pakkaaminen kesken, mutta tulin nopsaan kirjoittelemaan. Tänä vuonna mennään sisämaanmökille, kun muutamana edellisenä juhannuksena ollaan mökkeilty saaressa. Sikäli kiva, että pelkään vettä ja veneilyä ihan törkeen paljon. :D 





Aion juhannuksena ottaa rennosti syömisen (ja juomisen) suhteen. En heittäydy sellaselle supisuomalaiselle olutta ja makkaraa -linjalle, mut loimulohta ja hampurilaisia ainakin on luvassa, niin ja kuoharia. On myös karkkia ja sipsiä. Odotettavissa on siis turvonnutta oloa... Kyllä se turvotus sit laskee kun palaa taas normaaliin ruokavalioon. Näyttäis siltä, että on tulossa tällä kertaa lämmin juhannus. Oon silti pakannut villasukat jo laukkuun. :D 

 


Mun juhannuskakara Väinö-herra täytti alkuviikolla yhdeksän vuotta. :) 

Mukavaa ja rentoa juhannusta! :) 

torstai 16. kesäkuuta 2016

Voihan univaje

Kesä on ihan kivaa aikaa, jos ei oteta huomioon siitepölyallergian oireita, ötököitä, kärmeksiä, liian kuumia kelejä (> 25 C) ja valoisuuden sotkemaa unirytmiä. Mulla on tässä suunnilleen kuukauden ajan ollut vaikeuksia pitää kiinni siitä edes vähän aikaisemmasta nukkumaanmenosta. Tiiän kyllä, että nukkumaan pitäis mennä, mutta valoisuus huijaa kroppaa ja minä huijaan itseäni siinä samalla. En vaan malta mennä nukkumaan taas. Keväällä sain arkisin aika hyvin pidettyä noin 7-7,5 tunnin yöunista kiinni. Joinain öinä oon myös syystä tai toisesta nukkunut tosi huonosti.  

Vähäisemmät unet on ilmeisesti aiheuttaneet mussa jonkinasteista mummoutumista, kun eksyin lukemaan Studio55.fi:n artikkeleita. Tai en mä niitä lukenut kuin muutaman, esim. tän yhden unesta kertovan jutun verran (klik), joten kenties en oo vielä peruuttamattomasti ikääntynyt. Ihan hyvää asiaa kyllä. Luulen vahvasti, että mun jatkuvat sairastelut liittyi tuohon liian vähäiseen nukkumiseen. Varmasti oli muutakin, mut ei se univaje ainakaan voinut parantaa tilannetta. Niin tuossa artikkelissakin sanotaan, että jatkuessaan univaje alentaa vastustuskykyä, kaiken muun kivan lisäksi. Onneksi oon nyt pysynyt kuitenkin terveenä! Ois syytä kyllä nukkua enemmän, koska tuolla uhkaillaan, että viikon huonojen unien jälkeen näyttää 10 vuotta vanhemmalta. Ilmankos multa niin harvoin kysytään papereita missään.





Oon saanut nukuttua päikkäreitä aina välillä, itse asiassa tänäänkin. Torkun yleensä sohvalla koirien kanssa. Niillä on omat vakiopaikat, Väinö ryntää kiireellä mun kainaloon tai ihan kylkeen kiinni ja Kaapo käpertyy polvitaipeeseen tai menee varpaanlämmittimeksi. :) Kyllä on pienillä koirilla kiire asettua asemiin, kun ne hoksaa, että nyt ois yhteisten nokosten aika. Ja ne omat paikat on tärkeet. :D Ihan täysi hiljaisuus ei välttämättä oo mulle otollisin ympäristö rauhoittumiseen ja päikkäreiden nukkumiseen vaan oon ruvennut kuuntelemaan jotain rauhallista musiikkia siinä taustalla. Puhelimessa mulla on sovellus (Calm), josta voin laittaa vaikka sadepisaroiden ropinaa kuulokkeista soimaan, mut oon löytänyt myös Spotifysta tosi hyvän soittolistan: Ambient sleeping pill. Sopivia soittolistoja on ihan taatusti enemmänkin. Tollanen ambient on hyvä, sitä kuuntelemalla pääsee lipumaan unten maille. :)

Lisäys: heti tän julkaisemisen jälkeen ruoanlaittopuuhissa sipulia pilkkoessani mietin, että miten se voikin olla niin vaikeeta saada tasapainoon ne kolme perusasiaa eli ravinto, liikunta ja lepo. Sit mun ajatukset siirtyi tasapaino-sanasta termodynamiikkaan ja aloin pohtia, saisko noille jotain kivoja taulukkoarvoja, jotta vois päätellä noiden välisestä reaktiosta sen spontaanisuutta, tai sitä, paljonko työtä tarvii tehdä, että tietty lopputilanne saavutetaan. Onkohan tässä nyt suljettu vai avoin systeemi? Lämpötilan kai voidaan ajatella pysyvän samana, jos tehdään karkea yksinkertaistus kehonlämmöstä, ja paine (stressi tässä tapauksessa) tuntuu olevan vakio sekin... Reaktiokinetiikkaakin vois laskea, jotta tietäis, kuinka kauan tasapainotilanteen saavuttamisessa kestää. Käykö kellekään muulle ikinä näin? :D 

lauantai 11. kesäkuuta 2016

Intervalliaerobinen

Oon alkanut tykätä crossareista... Mahdanko olla ihan terve? xD





Kokeilin pari viikkoa sitten salilla treenin päätteeksi crosstrainerilla sellasen intervalliaerobisen tekemistä. Parikymmentä minuuttia huhkin vuorotellen kevyellä ja raskaalla vastuksella. Hiki virtasi. Oli pienoinen yllätys mulle itelleni, että jaksoin loppuun saakka. :O :'D Ilmeisesti mun viimeaikainen treenityyli sikapitkillä sarjoilla ja suht lyhyillä palautuksilla on parantanut kuntoa. :) Oon tehnyt muutaman kerran uudestaankin tuon saman intervallirykäisyn. Viimeksi pääsin laitteen mukaan liikkumaan jo 5,0 yksikön matkan verran, mitä ne yksiköt sit ikinä onkaan... Veikkaan, että ehkä kilometrejä. Sen verran lujaa tuli heiluttua siinä. Level ykköseltä oon nostanut vastusta level kolmoselle. En halua tietää, mikä level on maksimi siinä laitteessa, mulle kaikki pienikin edistyminen on suurta. :D Voittajafiilis!




Sitten se masentava osuus... Mulla ei oo sykemittaria enkä oo ihan hirmu hyvin perillä siitä, miten paljon mikäkin liikuntasuoritus kuluttaa energiaa. En yleensä mieti niitä siltä kantilta. Sen tiiän, että aika hemmetin paljon saa rehkiä, että saa yhden suklaalevyn energiamäärän kulutettua. *köh saatoin syödä semmosen treenin jälkeen köh* Mut että noin sata kaloria... :D Ekat intervallit jäi vähän alle sadan, tää viimeisin meni vähän sen yli. Sykemittari vois olla ihan kiva, mutta pelkään, että jäisin sen kanssa liikaa tuijottamaan numeroita enkä ehkä keskittyis tekemiseen ja tekemisen iloon.

On ollut tosi mahtavaa kuitenkin huomata, että mun kunto ei ole ihan pohjalukemissa. :) En oo juossut tai hölkännyt koirien kanssa, koska mun polvet kipeytyy siitä niin helposti, mut crossarilla liike on paljon pehmeämpi ja hellempi jaloille. Nivelille. Jollekin. No ei ainakaan oo tullut mitään huonoja kipuja. :) Täytynee kaivaa lenkkarit ja koirien valjaat esiin ja kokeilla lyhyiden matkojen hölkkäämistä ulkona myös. Nyt ois siihen aika sopivat ilmatkin, kun ei lämpötila ole lähemmäs kolmeakymppiä.

perjantai 10. kesäkuuta 2016

Ajatuksia laihdutus- ja ravitsemusasioista

Jossain vaiheessa keväällä oli mediassa vähän juttua siitä, että monella Suurin pudottaja -ohjelman kilpailijalla paino on palannut ohjelman jälkeen takaisin, ehkä korkojen kera. Eihän se nyt ollut silleen uusi juttu. Nyt oli kuitenkin tutkittu syitä painon palaamisen taustalla. Kävi ilmi, että tuollainen superraju painonpudotus hidastaa aineenvaihduttaa yllättävän paljon yllättävän pitkäksi aikaa runsaasta liikkumisesta huolimatta. Juttua oli ainakin Me Naiset -lehden nettisivuilla ja Reijo Laatikaisen Pronutrionist-blogissa (jota näistä kahdesta lähteestä arvostan "vähäsen" korkeemmalle).

Omaan painonpudotteluun peilaan tätä ja mietin, että toivottavasti dieetin jälkeen saan lisättyä ruokamääriä kuitenkin suht nopeasti takaisin ylöspäin. Maltillisesti se täytyy tietty tehdä eikä rysäyttää kertaheitolla pääaterioille kattilallista riisiä. :D Ei oo kuitenkaan tarkoitus syödä koko kesää näin pieniä määriä kuin nyt syön - ja nytkin oon kuitenkin syönyt sen noin parituhatta kilokaloria päivässä. Siihen saa mahdutettua aika paljon ravintoa ja ravinteita. Siihen itse asiassa saa mahtumaan vähän pieniä herkkujakin, ja silti saa pidettyä makrotkin suht järkevinä, jos vähän suunnittelee tai ei niin nipota. (Syön muuten suklaata tässä samalla... ei mee makroihin eikä kaloreihin tänään.)

Mut kyllä mä aion kesällä syödä jäätelöä ja käydä ravintolassa syömässä, eikä sellaisina päivinä sit välttämättä energiansaanti pysy kovin pienenä. Niitä päiviä on ollut tän kevään ja dieetin aikana muutenkin (no mitä nyt toukokuussa kolme viikkoa putkeen :D). Toivon, että niistä on ollut kaiken muun ilon lisäksi vielä sekin hyöty, että elimistö ei oo tottunut matalampaan energiansaantiin ehkä niin paljoa ja sopeuttanut (hidastanut) perusaineenvaihduntaa sen mukaisesti ja suurempia ruokamääriä tosiaan saisi otettua kuvioihin edes melko nopeasti. Ainakin kunto on siistiytynyt nyt, kun oon pysynyt vähän taas tiukemmin ruokavaliosuunnitelmassa. En siis todellakaan nyt pelkää, että mulla olisi jotain säästöliekkiä tai metabolic damagea, ehei. :) Kunhan pohdin. Ja haaveilen niistä riisikattiloista.  

Sitten oli tämä Arman Alizadin Täällä Pohjantähden alla -sarjan ravitsemusta käsittelevä jakso. Katoin sitä hiukan, mutta en jaksanut koko jakson ajan keskittyä. Vähän liikaa oli salaliittoteorioita, "omat empiiriset kokeiluni kumoavat lukuisat tutkimukset aiheesta" -asennetta ja muuta hömpötystä. Mä en itse juurikaan käytä maitotuotteita (poikkeuksena heraproteiinijauhe) mun tavallisessa arkiruokavaliossa (jäätelö ei ole osa sitä sentään) enkä syö gluteeniviljoja, koska tää sopii mun mahalle, mutta en pidä ravitsemussuosituksia huonoina, vaikken ihan täysin niitä noudatakaan. Tavallaan tässä on ristiriitaa, tavallaan ei. Suosituksissa on liikkumavaraa ja tietysti pitää aina ottaa huomioon se, että ne on suunnattu isolle populaatiolle, ei kirjaimellisesti noudatettaviksi yksittäiselle ihmiselle. Suosituksissa on paljon hyvää; kehotetaan syömään reippaasti kasviksia, sopivasti hiilihydraatteja kuitupitoisista lähteistä, välttämään liiallista sokerin ja suolan saantia jne. 

Hesarissa oli Mikael Fogelholmin haastattelu ja hän mielestäni hyvin totesikin, ettei syy suomalaisten lihavuuteen ole ravitsemussuosituksissa vaan siinä, että syödään liikaa ja vääränlaista ruokaa. Niin ja liikutaan liian vähän. Jos tekee elämäntapamuutoksen, ei oo ilmeisesti hyvä harpata heti toiseen ääripäähän eli mättösyömisistä tosi rajoitettuun syömiseen ja sohvaperunasta monta tuntia päivässä kovalla teholla liikkumiseen.

Kohtuus kaikessa. Kultainen keskitie. Tasapaino. 

perjantai 3. kesäkuuta 2016

Kymmenen vuotta sitten

Tänä viikonloppuna vietetään monia valmistujaisia. Tää on tällainen pientä ahdistusta herättävä hetki. Siitä on kymmenen vuotta, kun mä valmistuin lukiosta ja sain valkoisen lakin päähäni. Kymmenen vuotta. Melkein pukkaa ikäkriisä taas mut sivuutan sen. Voi olla, että huomenna kaksissa lakkiaisjuhlissa alkaa kuitenkin tuntua tosi vanhalta.




En ollut suunnitellut elämääni mitenkään hirmu tarkasti nuorena, mutta oli mulla jotain sellaisia suuntaviivoja. No ne ei kyllä toteutuneet yhtään. :D Mun piti mennä suoraan lukiosta yliopistoon opiskelemaan jotain aihetta x, piti valmistua viidessä vuodessa ja sitten piti päästä suoraan johonkin töihin. Perheen perustaminen olisikin sitten ollut ajankohtaista melko pian. Niin ja omakotitaloonhan olisin muuttanut kasvattamaan ne lapset. Tavallaan siis sellainen "koulutusputkesta läpi kohti suomalaista unelmaa". Ajattelin, että nää asiat ois tapahtuneet jonkin verran ennen kuin täytän 30, jopa aika pian sen jälkeen kun täytän 25. Onhan tässä vielä noin seitsemän kuukautta aikaa kaksikymppisenä toteuttaa, jep jep.




Mjoo. Vietin välivuoden ja toisenkin kaupassa - onneksi, koska se oli ihan hirmuisen tärkeä vaihe mulle. Yliopistoon en mennyt (en ees oikein tiennyt, mitä oisin halunnut opiskella, kun ei ois voinut mennä vaan yleisesti haahuilemaan), menin ammattikorkeakouluun, mutten valmistunut sieltäkään tavoiteajassa vaan kävin vähän ottamassa vauhtia toisen koulutusohjelman puolelta ja valmistuin lopulta kuusi ja puoli vuotta sen jälkeen, kun ekan kerran opinnot aloitin. Harmittaako, että opinnot venähti ja esim. opintolainahelpotukset jäi saamatta? :D No ei todellakaan. Tai no toi lainajuttu ehkä vähän. Toisaalta en varmaan ois jatkanut ensimmäisen alan tutkintoa ollenkaan loppuun, ellen olis käynyt vähän herättelemässä itseäni toisten opintojen parissa, enkä ois tutustunut hienoihin tyyppeihin ja kokenut kaikkea niitä kivoja asioita. En ehkä ois tajunnut tän mun nykyisen alan hienoutta. 




Listan loppukohdatkin on jääneet toteutumatta. Omakotitalossa en asu, perhettä en ole perustanut. Vuokrakämppä kaupungissa ei oo niin paha ratkaisu ja noi koirat saa luvan toimittaa lasten virkaa. :D




Ehkä kokemuksesta viisastuneena mulla ei ole enää tuollaisia vastaavia tavoiteajatuksia. Suunnittelen kyllä asioita, mutten elämää ihan noin kokonaisvaltaisesti. Haluan suunnitella sellasia palasia, joista voi tehdä selkeitä projekteja. En enää odota, että jotain tiettyjä asioita tapahtuu tai että mun elämä välttämättä menisi joidenkin yleisten odotusten mukaisesti. 




Kuvat on satunnaisia räpsäisyjä Turusta eikä ne nyt liity mitenkään tekstiin, paitsi viimeinen kuva, jos haluu ajatella, että se kertoo suunnilleen seuraavaa: enpä ois ajatellut, että kuljen tällaisia polkuja pitkin, mut tässä oon ja nautin matkasta. :)