Eilen järjestettiin täällä Turussa toista kertaa FightBack Run. Tapahtuma järjestettiin ekan kerran vuosi sitten, mutta silloin en päässyt osallistumaan. Koska kyseessä ei ole kilpailu vaan hyväntekeväisyystapahtuma, jossa tyyli on vapaa ja pääasiana on osallistuminen, halusin lähteä mukaan saliporukan kanssa. Tällä toisella kerralla juoksumatka oli tuplattu viimevuotisesta 2,6 kilometristä 5,2 kilometriin, mutta vaihtoehtona oli yhä juosta (tai kävelläkin) tuo lyhempi matka. Lisäksi oli 260 metrin matka niille, jotka nuo pidemmät matkat olisivat olleet liikuntarajoitteen vuoksi liian pitkiä - musta on hienoa, että osallistuminen oli tällä tavalla mahdollistettu niillekin, joille liikkuminen on syystä tai toisesta hankalaa. Samalla tuo pisti vähän miettimään, kuinka itsestäänselvänä pitääkään sitä, että pystyy itse liikkumaan...
 |
| Pääsin maaliin. :) Meillä oli oikein tiimipaidat päällä. |
Tapahtumassa oli mukana myös itse Pekka Hyysalo ja Robin, joka palkittiin myös vuoden positiivisena suomalaisena. Tuo palkitseminen jäi näkemättä, mutta sen kuulin, kuinka ennen lähtöä juontaja spiikkasi tyttöjen olevan jo tottuneita juoksemaan Robinin perässä. :D
Reitti kulki pitkin jokirantaa ja yksi kierros oli tuon 2,6 km verran, joten pidempi matka oli loogisesti kahden kierroksen verran. Ekan kierroksen lähdin parin vähän paremmassa kunnossa olevan perässä roikkumaan ja tokalle kierrokselle lähtiessä jouduin tahtia himmaamaan aika paljon, siis sellaiseksi mateluksi, että "kävellen olisit jo perillä". Maaliin tulin siis meidän porukasta erkaantuneena, mutta oon tyytyväinen siihen, että jaksoin koko matkan kuitenkin kävelemättä. :) Juokseminen tai hölkkääminen ei todellakaan ole mun lemppareita. :P Huomasin, että ilman koiria hölkkääminen on tosiaan helpompaa, kun ei tarvii ohjata koiria.
Ensi vuonna matka tuplaantuu taas. Tällä hetkellä 10 km hölkkälenkki tuntuu aika kaukaiselta, mutta jos ensi kesänä oikeasti keskittyisi juoksukunnon (ja -tekniikan) kehittämiseen, ei kai se nyt ihan mahdoton voi olla. Ehkä. Eikä pidä antaa tän vähäisen peruskunnon rapautua talven aikana. Tänä kesänä, vai pitääkö jo sanoa viime kesänä, yritin kyllä hiukan innostua juoksemisesta, mutta se jäikin sitten parin tuollaisen viiden kilsan lenkin jälkeen siihen.
Mutta ei tuo juokseminen ihan tervettä touhua kyllä ole. Oon varmaan jonkun aikaa jo ollut pöpöjen sinnikkään hyökkäyksen kohteena ja eilisen rupeaman jälkeen sitten kroppa ilmoitteli levon tarpeesta nostamalla pienen kuumeen. Ilta meni lepäillessä, samoin tämä päivä. Tuntuu vähän hölmöltä suunnitella tälleen puolikuntoisena tulevia treenejä, mutta minkäs teet. Vielä kun saisi nämä treenisuunnitelmat suunnitelman asteelta toteutusvaiheeseen, niin pääsisi kasvattamaan niitä pudonneita voimatasoja taas.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti