Villasukat < 3

Flunssa vaan jatkuu. Keskiviikkona tilanne paheni: ensin lähti töissä päivällä ääni (onpa muuten hyvä, että koirat osaa sanallisten käskyjen lisäksi toimia käsimerkeillä) ja illalla nousi kuume. Oon nyt suosiolla pari päivää ollut ihan levossa. Ärsyttää. Tänä vuonna olen mielestäni sairastanut jo useamman vuoden tarpeiksi. Mut ei se valittamalla parane, täytyy vaan levätä. Onpahan hyvä syy makoilla sohvalla ja tuijottaa Netflixistä sarjoja. 

Tykkään villasukista. Käytän niitä mielelläni aina, kun on hiukankin viileämpää, ja erityisesti kipeänä pitää kiskaista lämpimät villasukat jalkaan. On lyhytvartista, pitkävartista, koristeellista, ihan tavallista ja vähän jo kulahtanutta. Oon kutonut sukkia itsekin useammat parit, tosin en kyllä viime talvenakaan kutonut kuin yhdet pienet villasukat, jotka jäi viimeistelemättä. Tuolla ne lojuu keskeneräisten laatikossa vieläkin. Mahtaako ne olla jo ihan liian pienet sille, jolle ne oli tarkoitus tehdä...

Hyviä flunssanselätysvinkkejä otetaan vastaan!

Lenzulla on lenssu.

Kiirettä on pitänyt, joten en oo kirjoitellut tänne, miten paljon raskaammalta tanko tuntuu, kun siihen lisää joka viikko levyjä päihin, tai miten selkä on jumissa tietokoneen ääressä huonossa asennossa könöttämisestä tai miten humpsautin joka-aamuisen smoothien joukkoon vahingossa liikaa inkivääriä. On pitänyt priorisoida. Suurta henkistä taistelua kävin itseni kanssa ja päätin jättää maanantaina treenin väliin, koska oli valmistauduttava tenttiin. Vihoviimeiseen tenttiin tämän tutkinnon aikana (ja nyt kun se on ohi, alkaa stressikin helpottaa). No, ehkä oli hyvä pitää lepopäivä myös siksi, että olo ei ollut ihan parhain mahdollinen. Tänään tää olo on ollut vielä flunssaisempi... :( Johan mä olen sitä ihmetellytkin, miten ihmeessä taudit ei hyökkää kimppuun, vaikka olisin ihan täydellinen uhri: liian vähän unta ja lepoa, paljon stressiä, välillä ulkona vesisateessa kastumista ja kylmettymistä... 

Viime viikolla harmittelin maanantain treenin jälkeen sitä, että niin kökösti kyykkäsin. Lauantaina sain kuitenkin tehtyä ohjelman mukaiset sarjat ja toistot, eikä se kova sarja tuntunut niin pahalta haparoimiselta kuin maanantaina. Muutenkin jäi hyvä fiilis, vähän sellainen tuollainen:

Ihan hurjaa biletystä ei lauantaina ollut, vaikka hyvässä seurassa keikalla käytiinkin, kun väsähdin kesken kaiken. En ottanut kuvia meikit naamalla ja menovaatteet päällä, mutta kotiin palatessa peilistä kyllä katsoi aika erilainen ilmestys kuin tavallisesti. Oon niin tottunut mun meikittömään tai vain vähän meikattuun naamaan (tai itse asiassa väsymystä oon kyllä yrittänyt peittää aina vaan enemmän ja enemmän meikkaamalla), että lauantaina kunnon sotamaalaus näytti vähän pelottavalta. Salillakin mulla oli värit ihan illan dresscoden mukaiset, ellei noita neonpinkkejä säärystimiä lasketa. Kuvasta voi helposti havaita, mihin mun kesän jälkeen kertyneet kilot on varastoituneet: tuonne takapuoleenhan ne on menny. Mahaankin, mutta ehkä taisin vetää mahaa sisään tuossa kuvassa... Ei se oo siis ihmekään, ettei kaikki kesällä sopivalta tuntuneet housut enää tunnu kivalta yllä. Onpahan pehmustetta, minkä päällä istua, kun pitää siinä tietokoneen edessä könöttää kovalla tuolilla. Ja on noihin reisiinkin jotain muotoa ehkä tullut.

Tänään olisi pitänyt olla ah-niin-ihanaa selkähierontaa, mutta tän flunssan vuoksi se piti jättää väliin. Harmi, selkä ois kyllä kaivannut taas huoltoa. Mut jospa nyt olisin sen verran fiksu, että en menisi tautia pahentamaan salille vaan toipuisin tästä kunnolla. Sali ei toivottavasti karkaa mihinkään muutaman päivän aikana.

Aina ei voi onnistua. Ei ees joka kerta.

Lauantaina viime viikon kolmostreeni sujui ihan hyvin, johtui varmaan levosta ja muutenkin hyvästä fiiliksestä - ja ehdottomasti siitä pizzasta. :D Maanantaina pyyhälsin salille intoa piukassa. Vähän se tunnelma siinä latistui, kun viimeinen kyykkysarja meni ihan päin honkia (olis edes mennyt päin persettä, niin ois joku asia tavallaan mennyt oikein). Haparoin, asento lähti kaatumaan eteenpäin, lopulta oisin jäänyt tangon alle ilman apua. Mulla oli turhan lyhyt palauttelu sarjojen välissä ja henkinen kantti ei kestä, jos tiedän jonkun katsovan, kun teen. Se jännittäminen iskee yhtäkkiä ja se on tosi, tosi ärsyttävää! Haluan päästä eroon siitä jännittämisestä tai ainakin sen aiheuttamasta sähläämisestä ja tunteesta, että menetän tilanteen hallinnan (siis siinä mielessä, että yhtäkkiä tulee epävarmaksi omasta osaamisesta ja pystymisestä). Oon kuitenkin aika varma, että ilman sitä epävarmuuden tunnetta olisin saanut sen maanantain kovan sarjan tehtyä, joten kovalla tsempillä yritän tulevassa kolmostreenissä tehdä ihan ohjelman mukaisilla painoilla sarjat. Jos ei silloin pääsekään tangon kanssa enää ylös, pitää todeta, että aletaan olla neidin voimien rajoilla. 

Hektisen alkuviikon takia päätin siirtää tän viikon kakkostreenin torstaille. Tänään oon pitänyt ruokapäiväkirjaa. (Nyt tuo kuulosti siltä, että ruokapäiväkirjan pitäminen on tosi rankkaa. :D) Siitäkin oli salilla puhetta, että ruokamäärää voisi lisätä. Seuraan nyt ainakin muutaman päivän ajan, minkä verran sitä oikein tulee syötyä. Keittiövaaka on taas aktiivisessa käytössä siis. Kesällä vielä punnitsin ruokia mutta syksyn mittaan se on jäänyt. Tän päivän osalta iltapala on vielä syömättä ja energiaa on tähän mennessä on mennyt kurkusta alas noin 2600 kcal, joten mun arvio lähemmäs 3000 kcal paikkeilla huitelevista kaloreista osuu varmaan aika lähelle. Täytyy seurailla kyllä useampana päivänä asiaa. 

Kesällä ostetut housut alkaa kiristää sen verran, että ehkä jätän ne suosiolla kaappiin odottamaan light-versiota itestäni. Ei ne vissiin venykään loputtomiin, vaikka ne on jotain stretchiä... Ois kiva käydä kehonkoostumusmittauksessa katsomassa, oonko kerännyt 4-5 kg pelkkää rasvaa vai onko tarttunut muutakin. Tai siis pakkohan sen on olla muutakin kuin rasvaa, haluisin vaan tietää, kuinka paljon. :) Mutta jos läski lämmittää, niin kuin sanotaan, ni tänne vaan hiukan lämpöeristettä, kiitos... Kaivoin jo toppatakin ja muita talvivaatteita esille, mutta ei nyt ihan pilkkihaalariasteelle vielä tekisi mieli viedä pukeutumista nollakelillä, kun talvella kuitenkin tulee joku törkeä pakkaskausi ja sitten ei riitä enää kolmetkaan pilkkihaalarit ja villasukat.

Ruokakuvia

Voisin taas läiskäistä tähän kuvia viime päivien aterioista. Edelleen pätee se, että syöminen on kivaa ja ruoka on kivaa.

Mulla on jonkin aikaa ollut tapana kuskata omat eväät kouluun ja töihin. Siten tiedän, mitä syön, ja voin luottaa siihen, että ruokaa varmasti on. Satunnaisesti oon käynyt jossakin lounasravintolassa, kun on ollut ihan syötävältä kuulostava vaihtoehto tarjolla - joskus se ruoka ei sitten olekaan nettitiedoista poiketen ollut gluteenitonta, jolloin olen saanut keittiöstä pyytäessä jonkin hätävara-annoksen, joka on poikennut siitä alkuperäisestä, odottamastani ruoasta aika paljonkin. Lähialueen lounaspaikoissa on nykyään joka päivä vähintään yhdessä paikassa pizzaa, kebabia tai hampurilaisia tai jotain vastaavaa, whaaat? Kuka jaksaa syödä sellaista joka päivä? Mäkin söin kyllä viikonloppuna ekan pizzan puoleentoista vuoteen (mahdollisesti siitä viime pizzasta on pidempikin aika, en muista), kun oli mahdollisuus maistaa gluteenitonta. Oli se ihan ok, ei kuitenkaan mikään huima makuelämys. Pärjään taas tovin ilmankin. Meatzaa oon joskus tehnyt ja ehkä vähintään kokeilun vuoksi voisi tehdä jotain sellaistakin, jossa pohja on tehty kananmunista, ihan vaikka siksi, että se kuulostaa niin epäilyttävältä. 

Välttämättä en suosittele syömään pizzaa, nachoja ja wingsejä juuri ennen salitreeniä. Nimimerkillä 'kokemusta on'. Myös limsan hiilihapot tuo lisäjännitystä treeniin.

Seuraavassa kuvassa onkin sitten broileria, riisiä ja parsakaalia. Muovirasiasta tarjoiltuna ja lusikalla suuhun kauhottuna. :D Niin fittiä, niin fittiä! Kokeilin myös gluteenitonta pastaa, jonka ainesosaluettelo koostui vain riisistä eikä kahdestakymmenestä erilaisesta apuaineesta. Mukavaa vaihtelua hiilarilähteeksi, mutta hintaa pakkauksella oli sen verran, että mieluummin syön riisin riisinä. Kovin usein en käytä näitä gluteenittomia korvikevaihtoehtoja. 

Sitten mulla on näitä pirtelökuvia smoothiekuvia taas. Alla on kuvissa itse asiassa ihan samaa pirtelöä, tarjoiluastiat vaan ovat hiukan erilaiset. Ehkä toi ei sheikkerissä ollut kauhean houkuttelevan näköistä. No joo, se ero noissa oli myös, että lasista juodun smoothien pinnalle heitin koristeeksi vähän kaakaonibsejä. Töissä kahvitauon jälkeen jouduin myös vähän tarkemmin tsekkaamaan peilistä, kuinka pahasti mustikka tarttui suupieliin ja mahdollisesti muuallekin pitkin naamaa. 

Yhdeltä aamulta kuvaa välipalan väsäämisestä. Teki mieli jotain erilaista, joten pitkästä aikaa ostin maustamatonta soijajogurttia ja tein tuollaisen herkkujälkkärin lisäämällä sen joukkoon tölkkipersikoita. Oli hyvää, muttei valitettavasti pitänyt nälkää yhtä hyvin kuin vaikka mantelit tai kananmunat, mikä ei kyllä tullut yllätyksenä. Astia oli taas tosi kaunis ja ruokahalua kohottava.

Pitäisi varmaan taas kirjata näitä syömisiä ylös siinä mielessä, että tarkistelisi vähän päivittäistä energiansaantia ja makrojakaumaa. Makeannälkä on alkanut kummitella. Se ihan varmasti johtuu monestakin asiasta, mutta voi olla, että oon vahingossa syönyt liian vähän ruokaa, kun en oo määriä niin tarkasti seurannut. Päivittäistä vaihtelua ainakin on paljon. Väsynyt ja nälkäinen kroppa huutaa sitten helpon energian perään. Ehkä tuosta pizzakuvasta ei tuu ekana mieleen, että vahingossakaan voisin syödä liian vähän. :D Niin mulle kuitenkin taisi viime syksynä käydä, että en hoksannut lisätä energiansaantia kulutuksen kasvaessa riittävästi sen järkevän ruoan muodossa, jolloin nälkä pääsi kertymään vähitellen ja söinkin sitten kaikkea makeaa ihan urakalla. Nyt oon huomannut vähän samanlaisia merkkejä. 

Pena junnaa, korjata täytyy.

Mähän toimin jo kuin kunnon insinööri, vaikka opinnot on vieläkin vähän vaiheessa. Käyttöohjeitahan ei kuulu lukea, mieluusti ei edes ongelmatilanteissa - tai luinhan mä ne treeniohjelman ohjeet silloin kuukausi sitten aloittaessani tätä, mutta en sen jälkeen ole niihin palannut ennen kuin nyt. Penkissähän mulla on nyt tullut vastaan se, ettei kehitystä ole tapahtunut ohjelman mukaisesti lineaarisesti. (Tosi yllättävää hei, että tässä mun inhokissa en edisty.) Kahdessa viime treenissä en ole saanut viimeisessä penkkisarjassa kaikkia toistoja tehtyä omin voimin. Miten tähän olisi pitänyt reagoida? Tehdä samoilla painoilla, kunnes kaikki toistot menee, ja jos siihen jää junnaamaan pitkäksi aikaa, pitää pudottaa painoja hiukan alemmaksi ja nousta sieltä taas ylös. Kuulostaa ihan järkevältä. No miten on jästipää-Leena reagoinut tähän tämän järkevän lähestymistavan sijaan? "Jaa no ei nyt onnistunut, mutta jos seuraavassa treenissä olisi jotain mystisiä lisävoimia ja nousisi vielä raskaampi kuorma vielä useamman toiston verran..." Haloo kukkuu, ei mennä sokeasti sen lapun orjana, ellei se selkeästi toimi. 

Kuvan lähde

Tietysti oon myös penkissä pyöristänyt ne epämääräiset sarjapainot ylöspäin lähimpään 2,5 kiloon, vaikka ihan järkevää olisi pyöristää ne alaspäin, jotta en menisi koko ajan ohjelman laskelmien "edellä". No ei nyt onneksi ole kyse kuin parista treenistä ja yhdestä takkuilevasta liikkeestä, ei sentään monen viikon epäonnistuneista yrityksistä kaikissa liikkeissä ja jatkuvasta pään seinään hakkaamisesta. Korjaus on helppo tehdä ja kuhmuja on tullut otsaan vasta vähän. Sain myös välikäden kautta neuvon, että sarjapainoja pienemmäksi ja uusi aloitus niistä pienemmistä painoista takaisin ylöspäin. Teen nyt aluksi sillä tavalla, että palaan sarjapainoissa sille viikolle, jolla kaikki toistot eivät tulleet täyteen, ja pyöristän sen epämääräisen sarjapainon kovassa sarjassa alaspäin enkä ylöspäin. 

Toivottavasti tämä operaatio toimii. Jos ei, teen penkkiä pelkällä puukepillä loppuikäni, tai ehkä jätän sen liikkeen muille. :D Illemmalla näen treenissä, miten lähtee sujumaan. Mutta nyt seuraavaksi näen tärkeitä ihmisiä. <3

Henkisen ja fyysisen väsymyksen vaikutus

Luin eilen Optimal Performancen Jonin blogin vieraskynäpostauksen (Miksi rauta ei nouse duunin jälkeen?). Osui ja upposi. Työpäivän jälkeen treeni ei ole luistanut aina ihan toivotulla tavalla. Saman olen huomannut kyllä muissakin asioissa, ei pelkästään salilla.

Stressi? Check. Unenpuutteen paikkaaminen kofeiinilla? Check. Tulehduksellisuus? Tästä sanasta olin hiukan kysymysmerkkinä aluksi, mutta kappaleen luettuani mietin, että ehkä stressi, unenpuute ja heikko unenlaatu voivat mulle jotain tuollaista tulehduksellisuutta ja siitä johtuvaa sairauskäyttäytymistä aiheuttaa.

Kesällä pyrin siihen, että juon kahvia vain aamupalalla, ja silloin se sujuikin ihan hyvin. Nyt syksyllä on kahvia tullut juotua paljon enemmän. Siitä oon halunnut päästä eroon (tai siis vähentää takaisin siihen pariin aamuiseen mukilliseen) jo muutenkin, mutta tuon kirjoituksen luettuani päätin, että nyt loppuu kahvin litkiminen pitkin päivää. Olipa kyllä tuskainen työpäivä ilman taukokahveja. Nukkumisessa mulla on parannettavaa niin määrän kuin laadunkin suhteen ja ehkä noita stressinhallintakeinojakin pitäisi vähän harjoitella.

Nyt kun jo aloitin sen kofeiinin vähentämisen, voisinkin jatkaa heti oitis väsymyksen vähentämisellä, päikkärit... Zzz Zzz...

lähde

Tältäkö jalkojen kuuluu tuntua? :)

Kävin eilen hierottavana taas ja tällä kertaa oli jalkojen vuoro, kun ne tosiaan oli sen tuntuiset, että ei omat putkirullailut ja muut systeemit enää riitä. Taisi olla jo aikakin käydä niitä hierotuttamassa, koska käsittelyn jälkeen olo oli otsikon mukainen: häh, ai tällaiselta näiden kuuluisi tuntua... :D Sen lisäksi, että nää tuntuu taas jaloilta eikä tönköiltä pökkelöiltä, oon ihan vakuuttunut, että tuo koipiosasto myös näyttää nyt erilaiselta. Oon aatellut, että lihakset kasvaa treenaamalla (ja syömällä), mutta näköjään ei tarvii kuin hierojan pöydällä maata käsiteltävänä. :) Ehkä se erikoistaito on vain tuolla kyseisellä hierojalla (ei oo maksettu mainos vaan tyytyväisen asiakkaan suositus: Hierojapalvelut.fi), tai sitten on pitänyt ensin tukottaa ne kintut vaikkapa kyykkäämällä kolmesti viikossa. (Vaikkakaan yksi viikoittainen jalkapäivä ei välttämättä ole sen parempi vaihtoehto tuon lihasten jumittamisen kannalta. Tuossa oli pointtina se, että jotain työtä on lihaksilla ehkä pitäny tehdä.) Kuulemma rasvakudos ei ole niin kovaa kuin mun jalat oli ennen hierontaa, joten ehkä noissa on muutakin kuin selluliittia.

Kenties olen hiukan eriparijalkainen tai ainakin jalkojen työskentely on jotenkin toispuoleista. Oikea jalka oli takaa enemmän jumissa ja vasen vastaavasti edestä. Selkä on ollut se mun ongelma-alue noiden pahimpien jumien näkökulmasta. Syksyllä erityisesti niska ottikin itseensä töiden alettua. Nyt se on ilmeisesti tottunut työarkeen, ja ehkä oon myös tehnyt jotain vähän ergonomisemmin. Oon myös ahkerammin rentouttanut niskalihaksia mikrossa lämmitettävän kauratyynyn avulla. Se auttaa hiukan. 

Loppukevennyksenä voisin todeta, että kun energia loppui, piti ottaa tulehduskipulääke käyttöön. Nyt on kyse vain kynästä onneksi. Kynä hiipui, mutta Nasu-treenivihko saa kulkea mukana salilla vielä hyvän tovin ennen kuin se tulee täyteen. Kovakantinen vihko ei rähjäänny yhtä helposti kuin pehmeäkantinen, eikä tuota kukaan vahingossakaan luule omakseen ja nappaa itelleen lojumasta jostain salin reunalta... Mitä ihmettä sitä on tullut ajateltua, kun on päättänyt ottaa noinkin neutraalin ja huomiota herättämättömän kirjasen treenivihkoksi.  

Nasu pääsee salille taas huomenna.

Lauantain juupas-eipäs

Tää viikko on treenien osalta paketissa. Tai sunnuntaina meen todennäköisesti tekemään ensi viikon ykköstreenin, kun maanantaina meen hierottavaksi ja sen vuoksi treeni on siirrettävä joko sunnuntaille tai tiistaille. Samalle päivälle saisi treenin ja hieronnan sovitettua, jos treenaisi ensin, mutta nyt se ei oo mahdollista, kun ikävästi työt haittaa harrastus- ja vapaa-ajantoimintaa. :D (Rahallisesti se kyllä ei haittaa niitä!)

Oon vielä tälläkin hetkellä vähän kiikun kaakun, lähtisinkö huomenna Lahteen seuraamaan Nordic Fitness Expoa. No en varmaan lähde sitten, koska en oo järjestänyt koirille hoitopaikkaa tai ostanut lippua - tosin lippuja on ilmeisesti vielä ovella myynnissä tänä vuonna ja kai nyt junastakin yksi paikka löytyisi. Muutaman tunnin matka yhteen suuntaan ei houkuta, aikainen herätys aamulla ei houkuta, myöhäinen kotiinpaluu ei houkuta - kaipaan nyt niin paljon lepoa ja ihan omissa oloissa kotona verskoissa öllöilyä. Body-lehden kuvagallerian tuijottaminen ei tietenkään tuo samanlaista fiilistä eikä kokemusta kuin kisojen seuraaminen itse kisapaikalla, mutta nyt mukavuudenhalu ja levon tarve menee edelle. 

Mä ostin uudet treenipökät, vaikka en varmaan olis tarvinnut, mutta ne oli niin herkullisen väriset. Mä kokeilin keskiviikkona treenin päätteeksi, saanko yhtään leuanvetoa tehtyä, mut sit kun sain vain sen yhden vaivalloisesti suorilta käsiltä, mä lopetin touhun kesken ja kattelin muitten leuanvetoja ja samalla vilkuilin omia koipia ja housuja peilistä. Silleenhän asioissa tunnetusti kehittyy, että luovuttaa eikä edes yritä.

Perjantaina oli kolmostreeni. Muina päivinä sarjapituudet on vitosia, mutta perjantaina lämmitellään ensin vitosilla, tehdään kovempi sarja kolmosia ja sitten on lopuksi kahdeksan toiston sarja. Niillä painoilla, joilla tässä treenissä tehdään se kolmonen, pitäisi seuraavaksi (eli seuraavan treeniviikon ekassa treenissä) tehdä viisi toistoa. Mulla oli nyt jo ongelmia penkissä saada ne kolmekin toistoa ylös, joten taitaa jäädä aika kaukaiseksi haaveeksi se vitonen samalla painolla huomenna... Avustajaa tarvitsin ja tästä eteenpäin tarviin kyllä joka kerta jatkossakin. Miten sitä tulikin naureskeltua, kun alussa oli ekojen sarjojen sarjapainot alle tangon painon verran. Mä oon nyt ihan todella skeptinen mun voiman kehittymisen suhteen eikä tunnu yhtään siltä, että minkäänlaista kehitystä ois tullut. Ja aika hurjalta tuntuu, että ohjelman mukaan mun pitäisi penkata yli omalla kehonpainollani sarjoja loppuvuonna. 

Sitten vähän toisenlaista pohdintaa. Oon kyllästynyt värjäämään hiuksista juurikasvua pois ja olenkin viime kerroilla laittanut aina hiukan vaaleampaa väriä kuin edeltävällä värjäyskerralla. Silti tää tuntuu tooodella hitaalta tavalta päästä vähitellen siihen omaan väriin takaisin. Tavalliset värinpoistoaineet ei tule kyseeseen, koska mulla on latvoissa aika pitkältä ajalta kasviväreillä (hennalla ja indigolla) kerrostettua tummaa väriä, joka värinpoistoaineella muuttuisi lähinnä vihreäksi eikä maantienharmaaksi, joka on se mun oma väri (joo kuka hullu haluaa sen värin takaisin...). Kasviväreillä värjäsin viimeksi reilu vuosi sitten, ja sen jälkeen oon käyttänyt erilaisia markettivärejä värjäämiseen. Haluan tämän tumman värin lähemmäksi omaa väriäni, mutta en halua lyhentää hiuksia - hankala yhtälö. Yksi kokeilu mulla on mielessä. Katsotaan, joudunko sittenkin leikkaamaan kokeilun jälkeen vihreäksi ja huonokuntoiseksi muuttuneen tukan kokonaan pois. Tälleen kun ei oo asiakaspalvelutehtävissä töissä enää, ei tarvii niin suuresti miettiä muiden ihmisten suhtautumista. Siitä tulikin mieleen, että ne paljon parjatut mummot muuten ei ole mun kokemuksien mukaan ollenkaan sitä jähmeimmin erilaiseen ulkonäköön suhtautuvaa porukkaa, kyllä kovimpaan ääneen huomauttelijat ja pahimpia katseita luovat löytyy keski-ikäisten ryhmästä.

Vähänkö nukkuminen on kivaa

Tuollaisen kiskaisin maanantaina aamupalaksi. Ihan kuin nuo kuplat olisi olleet smoothien silmät. Siinä se tapitti hämmentyneenä silmät pyöreänä ja odotti syödyksi (vai juoduksi?) tulemista. Laitoin vahingossa niin paljon inkivääriä, että se maistui vähän liian voimakkaasti muiden makujen läpi mun mielestä, mutta ajattelen kovasti sen pitävän flunssaa loitommalla. Vieläkään ei ole flunssa hyökännyt kimppuun, vaikka oon melkein kerjännyt sitä, kun oon nukkunut niin vähän ja stressannut ja ollut vesisateessa kylmettymässä. 

Maailma näyttää paljon valoisammalta paikalta, kun saa nukuttua ja levättyä riittävästi. Nukuin viikonloppuna molempina öitä sellaiset kymmenen tunnin unet. Teki kyllä hyvää. Mun megalomaaniset silmäpussit ei ole mihinkään silti kutistuneet... Suolaista ruokaa on tullut syötyä (kebab, mmm...) ja nukun mahallani, joten ei se ihmekään ole, että silmien alla on tuollaiset "ihmisen kokoiset" pussit, niin kuin näitä joskus on kommentoitu. :D Kylläpä sitä kuuleekin kauniita asioita itsestään. Mä painin samassa sarjassa Peter Tägtgrenin silmäpussien kanssa. Pitänee ruveta sen luokan staraksi, että kehtaa pitää aurinkolaseja vuodenajasta ja vuorokaudenajasta riippumatta. Ehkä voisin töissäkin pitää isoja aurinkolaseja suojalaseina...

Ulkona alkaa olla syksyn värejä. :)

Jalat on niin tukossa, että ne saa nyt kunnon murjontaa, vähän rullailua ja palloilua. Ehkä se ei tunnu niin pahalta, kun musiikki on tuollaista rentouttavaa joltain soittolistalta Spotifysta. :D

Perjantaipuntti

Eipä tää viikko nyt loppua kohti ole keventynyt, mutta hyvä puntti, parempi mieli. Kävinkin lauantain sijaan jo tänään perjantaina salilla vetämässä viikon kolmannen treenin. Mä jotenkin ajattelin, että ihmiset ois seitsemän jälkeen perjantai-iltana jossain muualla kuin salilla, kuten vaikka vähitellen baariin siirtymässä, mutta siellähän ne oli raudan kimpussa. 

Tässä ohjelmassa on se sarjapainojen korotus jokaiseen sarjaan sekä kivaa että ärsyttävää. Sarjapainot on välillä mitä kummallisempia. Kerran oli mavessa 87,5 kg ja tänään oli kulmasoudussa 47,5 kg. Siinä sitä saa sitten latoa kaikkia pikkukiekkoja tangon päädyt täyteen. Oikeesti raivostuttavaa. :D Tekisi mieli pyöristää ylempään tasakymmenlukuun, mutta toisaalta sen painon vuoro on kuitenkin seuraavassa treenissä, jolloin pitäisi taas tehdä vähän isommalla painolla kuin edeltävällä kerralla... Ni eihän se sit oikein toimi niin, että pyöristelee mielivaltaisesti. Toki ne tosi häröt 42,2 ja 90,8 ynnä muut sellaiset pitää pyöristää, ellei rupea levyjä pienemmäksi pilkkomaan.

47,5 ja polvi

Nyt kun yritän leikkiä jonkinlaista voimamimmiä, niin onkin sopiva aika ruveta hakemaan jotain body fitness -poseja. Vähän meinasi naurattaa. En osaa, mutta ei kai harjoittelematta kaikki muutkaan osaa. Puhelimen näytöltä katoin ensin, että (varsinkaan etu-)reisiä ei oo ollenkaan, mutta nyt tietokoneen näytöltä katsottuna sanoisin, että eipä oo olkapäissä tai käsissäkään kyllä mitään. Tai pohkeissa, haha. :D Mut kroppa kehittyy nyt niin kuin se kehittyy, pääpaino tänä syksynä on kuitenkin siellä voiman kehittämisen puolella. :) Ehkä opin joskus pönöttämään sillä tavalla edustavasti.

Myöhäisen treenin jälkeen on hankala rauhoittua nukkumaan. Nyt kuitenkin painun pehkuihin, jotta ei kaikki tuntuis koko ajan niin raskaalta ja silmäpussit ei peittäisi puolta naamaa. Huomenna on luvassa aikaa tärkeiden ihmisten kanssa. :) Pakko myös tehdä näille kintuille jotain, kun ne on alkaneet tuosta kolmesti viikossa kyykkäämisestä vähän ottaa nokkiinsa ja mennä tukkoon...

Väsy ja nälkä ja kiukku

[urputus]
En varmasti ikinä oo ollut niin huonolla tuulella salilla kuin tänään olin. Väsymys näkyy. Tunnen olevani ihan surkea ihminen, kun en tuosta noin vain helposti sopeudu tässä maassa ainoaan hyväksyttyyn rytmiin, jossa töitä tehdään kahdeksasta neljään ja ollaan jotain aamuvirkkuja superihmisiä. Kohta kuukauden verran on arkiaamuisin puhelimen herätyskellosovellut ärsyttävällä piipityksellä saanut mut raottamaan silmiä kuuden jälkeen, mutta ei vaan vieläkään ole se aikaisempi nukkumaanmeno alkanut sujua. Seurauksena liian vähistä unista on tämä ihana kestoväsymys. Varmaan kohta vajoan koomankaltaiseen tilaan. Pää on jo lakannut toimimasta.

Olisi pitänyt tänään jättää treeni väliin ja levätä tää ilta. Toisaalta en huomenna olisi varmaan ollut yhtään virkeämpi... Hiukan taisin vaeltaa zombina, kun viimeisen kyykkysarjan (tai ainakin oletan tehneeni ne kaikki sarjat) jälkeen vain lähdin tekemään pystypunnerruksia sanomatta mitään treenikavereille, painotkin jäi tankoon. Nälkäkin oli ja sitten iski kiukku, että kuinka tyhmä täytyy ihmisen olla, kun niin väsyneenä pitää väkisin salille lähteä, ja miksi pitää ees olla niin väsynyt... En tiiä, kuinka paljon treeni varsinaisesti kärsi tästä olotilasta, kun kaiken sain tehtyä niin kuin pitikin, mutta väsykiukku ei pidemmän päälle ole mikään optimaalinen tila. Syömisetkin täytyy saada sovitettua jotenkin paremmin, koska nyt on tulee nälkä kesken treenin. Sellainen kiukkua lisäävä nälkä. Huoh. :D First world problems... 
[/urputus]

Ei niin pahaa, ettei jotain hyvääkin. Eilen olin hierojalla availemassa taas jumeja selästä. :) Selkä ei ollut ees kovin kamala tällä kertaa! Tai siis itse asiassa nyt olin saanut selän pidettyä aika hyvässä kuosissa omatoimisella kehonhuollolla. Niska sen sijaan oli tosi jumissa. Sitä oon yrittänyt rentouttaa lämpimällä kauratyynyllä, mutta ei se vaan oo riittänyt. Hieronta onneksi auttoi. Nyt ei ole pään toimimattomuus ainakaan siitä kiinni, etteikö veri pääsis kiertämään aivoihin.