sunnuntai 29. marraskuuta 2015

Miksi mä käyn salilla?



Pia julkaisi blogissaan (täällä) tekstin, joka inspiroi mut kirjoittamaan omasta treenaamisestani ihan kokonaisen postauksen pelkän blogikommentin lisäksi, tällainen pohdiskelija kun olen... 

Pia kysyi tekstin lopussa, onko fitnessbuumi vaikuttanut jotenkin ja miten treenityyli on muuttunut parin kuluneen vuoden eli tän buumin aikana. Muhun se on vaikuttanut tosi paljon. Sauvakävely ja zumba olivat joskus vähän vastaavia buumeja, mutta ne eivät aikoinaan saaneet mua innostumaan liikkumisesta. Oon ollut melkoinen sohvaperuna aikuisikään asti. Kahvakuula treenivälineenä oli sitten vihdoin riittävän kiinnostava liikunnan aloittamiseen omatoimisesti kotona. Se oli suunnilleen niihin aikoihin, kun fitnessbuumikin alkoi nostaa päätään. Sitten mua kannustettiin lähtemään salille ("mikä toi tommonen kahvakuulajuttu on, lähtisit salille..."), ja sille tielle jäin. Muistan, kuinka silloin pari vuotta sitten ihailin bikini fitness -mimmien ulkonäköä. Jos sellaisen ulkonäön kerran saisi salilta, niin sittenhän sinne salille oli mentävä. ;) Sittemmin on silmä varmaan tottunut lihaksikkaampaan ja nykyään ihastelen myös body fitness -fysiikkaa kovasti.

Ihan pelkän ulkonäön vuoksi en salilla käynyt edes ihan aluksi, enkä käy nytkään, vaikka edelleen kiinnostaa se kehon muokkaaminen myös. Olihan se aluksi nopeasti muokkautuva ulkonäkö kuitenkin oikein hyvä kannustin. Tässä vaiheessa, kun muutos on hitaampaa kuin alussa, olisi ehkä treeni-intokin voinut vähän hiipua, jos ulkonäkö olisi ainut motivoiva tekijä. Oon huomannut, että mulla vaihtelee jaksottain se pääasiallinen tavoite tai motivaattori. Koen, että on vielä niin paljon opittavaa ja koettavaa, etten halua lopettaa kesken. Voihan se silti olla, että en saa tästä enää mitään irti vaikka parin kuukauden päästä, ei sitä tiedä. En silti usko, että niin käy.

Tavoitteet treenaamisessa siis motivoi mua. Ja nyt kun mietin, niin ei se koske pelkästään liikkumista, vaan yleisesti ottaen tykkään tavoitteista ja kehittymismahdollisuuksista. Olen suorittajaihminen. Kahvakuulan kanssa tavoite oli ihan aluksi laihtuminen, muutaman löysän kilon pois karistaminen. Aika pitkälti ulkonäkösyistä tartuin kahvakuulaan siis. Sitten jossain vaiheessa halusin oppia paremmin niitä "oikeita" kahvakuulaliikkeitä (kahvakuulaurheilussa tehtäviä) ja tehdä niissä parempia toistoja ja pidempiä sarjoja. Kyllä se oli ihan hiton hienoa, kun uskalsi nostaa kuulan pään yläpuolelle. En pelännytkään enää sitä, että painavalla murkulalla kolautan kallooni. :D 
 
Tavoitteellisen suorittajan lisäksi olen yksinäinen puurtaja. Joukkuelajeissa olen aina ollut ihan surkea. Ryhmäliikuntatunnitkin on vähän liian... kollektiivista? En tiedä, en löydä oikeaa sanaa tähän, mutta siellä on liikaa muita ihmisiä, kaikki tekemässä ohjaajan ohjeiden mukaisesti samaa juttua samaan aikaan. Mulle sopii enemmän sellainen tietynlainen itsenäisyys. Salilla voi käydä omien aikataulujen mukaisesti silloin, kun itselle sopii, ja siellä voi keskittyä ihan pelkästään omaan tekemiseen. Okei, onhan siellä yleensä aina muitakin ihmisiä paikalla, mutta ne muutkin treenaa ja tekee sitä omaa juttuaan siellä. Ja kun laittaa kuulokkeet korville, voi eristää itsensä sopivasti muusta ympäristöstä. Toki ne voi ottaa välillä pois korvilta ja olla sosiaalinen olento. Salitreeneissä voi asettaa itse omat tavoitteensa ja voi kilpailla itseään vastaan. Itsenäisyys on osa tän jutun viehätystä. 

Salitreeneissä tavoitteet ovat sen ulkonäön lisäksi alusta asti olleet paljon myös tiedon ja taidon lisäämisessä, voiman kehittämisessä, itsensä ylittämisessä - ja toisaalta tavoitteena on saada hyvää fiilistä treenaamisesta. :) Salilla pääsen hetkeksi irti mieltä painavista asioista. Ei siis pelkästään fyysistä vaan myös henkistä hyvinvointia. Tällä hetkellä mun tavoitteissa painottuu se, että haluan olla vahvempi. Haluan, että keho toimii hyvin ja pystyy tekemään asioita nyt ja vielä vanhanakin. On mulla silti halu näyttää tietynlaiselta, mutta se ei ole se ensisijainen pointti treenaamisessa - ei ainakaan tällä hetkellä. 

Mut sitten taas... Pakkohan mun on myöntää, että sen verran ulkonäkökeskeinen olen, että välillä oon melko tyytymätönkin, ainahan jostain voisi olla isompi ja jostain pienempi. Ei välttämättä aina muista olla iloinen siitä kaikesta jo saavutetusta. Muutaman vuoden takainen Leena olis kuitenkin ollut tähän tän päivän kroppaan luultavasti tyytyväinen. Sanotaan, että tyytyväisyys tappaa kehityksen. Mä en halua ajatella noin! Mun mielestä voi olla tyytyväinen jo tehtyyn työhön ja saatuun kehitykseen ja samaan aikaan janota vielä lisää kehitystä. Ja jos treenaa omaksi huvikseen, mitä siitä treenaamisesta ja koko touhusta saa irti, jos tekemisestä ja sen tuloksista ei osaa sen vertaa iloita, että voisi joskus olla tyytyväinen. 

--- 

Tälle tekstille on hankala tehdä mitään järkevää lopetusta. Voisin pyöritellä asiaa ehkä loputtomiin. :D Eikä tässä ole mitään uutta asiaa varmastikaan, uskoisin, että todella moni salilla treenaava tunnistaa näitä ajatuksia. :)

sunnuntai 22. marraskuuta 2015

Lunta!

Turkuun saatiin vihdoin valkea maa tänä viikonloppuna. :) Eihän tuo ohuen ohut valkoinen peite varmaan muutamaa päivää kauemmin tule pysymään, mutta toivottavasti tää ei nyt jää tän talven ainoaksi lumeksi kuitenkaan. Heti on kivempi fiilis, kun on jotain muutakin kuin kuraista ja pimeää. Nytkin siis on kuraista ja pimeää, mutta sen lisäksi on myös liukasta. ;) Ja aavistus valkoista!




Viimeiset pari viikkoa on menneet aika kivasti ja olen saanut kolmen treenin viikkorytmistäkin pidettyä nyt kiinni. :) 

Tähän asti olen pystynyt tekemään mavea ilman vetoremmejä. Tällä viikolla kuitenkin ehkä useamman syyn seurauksena otevoima ei todellakaan meinannut riittää, vaikka viime viikolla ei ollut mitään ongelmia, ja kuitenkin oli vain 2,5 kg eroa sarjapainossa. Keskittyminen ei ollut ihan täysillä mukana, eikä varsinkaan siinä vaiheessa, kun ote lipsui viimeisessä sarjassa. Ehkä en käyttänyt sitten ihan tarpeeksi magnesiumiakaan. Tein kuitenkin sarjan loppuun väkisin. Niinhän siinä sitten kävi, että tanko kyllä nousi, mutta ne kaksi viimeistä toistoa meni vain tangosta kiinni pitämiseen keskittyen tekniikan kustannuksella... Selkä oli ihan pyöreänä. No, enpä luovuttanut ja lopettanut kesken, mutta olisin voinut olla järkevä ja ottaa ne remmit käyttöön. Selkää en halua tuhota! 

Onneksi otevoimaa voi parantaa treenaamalla. Tuossa treenissä tein lopuksi roikkumisharjoituksen. Roikuin tangosta varmaan 20-25 sekuntia. Sitä ennen olin kyllä jo roikkunut tangosta, kun tein vatsoja, mutta siinä mulla oli varmuuden vuoksi remmit apuna. Ois aika kauheeta tipahtaa lattialle väärässä kohtaa... Etsin netistä tietoa otevoimaharjoittelusta ja aionkin ensi viikolla kokeilla lukemiani vinkkejä käytännössä mave-päivänä. Ihan mainio tiedonlähde on Super-sets -blogi (täällä). Roikkumisen lisäksi blogissa suositellaan mm. farmarikävelyä ja kahvakuulatreeniä. Farmarikävely kuulostaa hauskalta (silleen kierolla tavalla, koska eihän se mitään kevyttä ole) ja olen suunnitellut muutenkin tekeväni taas enemmän kahvakuulaheilautuksia kotona omana treenikertanaan, mikä olisi hyvä juttu tuon otevoimankin kannalta, joten nyt pitää kaivaa kuulat esiin. En varmaan olekaan sen heinäkuun 10 000 heilautuksen jälkeen swingejä tehnyt. :D




Lauantaina kävin parin yrimääräisen kahvikupin (ja jännittävän räntäsateessa ajamisen) jälkeen kofeiinitärinöissä (ehkä vähän jännitystärinöissäkin) treenaamassa illalla. Viikonloppuillat on siitä kiva treeniajankohta, että salilla on yleensä aika rauhallista - tai veikkaan, ettei ihan aikaisin aamullakaan mitään ruuhkaa olisi, mutta mulle sopii paremmin iltajumppailut. Treeni sujui tosi hyvin ja olin sen jälkeen kyllä hirmu tyytyväinen. :) Olen päässyt sekä kyykyssä että penkissä nyt eteenpäin siitä sarjapainojen jumittelusta. Kyykyssä sain tehtyä 3x87,5 kg ja penkissä 3x45 kg. Varmistajan henkinen ja mahdollisesti ihan fyysinenkin tuki on penkissä mulle tosi tärkeitä, mutta eilen tuo meni ilman varmistajaa. Ja se 45 kg liikahteli muuten alkusyksyllä vain tasan yhden toiston verran penkissä.

En usko, että kofeiini oli eilen se ratkaiseva tekijä onnistumisessa. Jostain syystä en ole pitkään aikaan syönyt kreatiinia, vaikka se on noista urheilulisäravinteista niitä harvoja, joista on tutkimusten perusteella havaittavaa hyötyä. Viikon verran olen ottanut kreatiinilisää ja ehkä sen vaikutus alkaa nyt näkyä. Ostin kyllä myös uutta treenilaturia, koska on sillä vähintään psykologinen vaikutus. En vielä oo ehtinyt maistaa sitä. Ehkä ensi viikolla, ehkä myöhemmin.

Treenilaturin sijaan meen nyt maistelemaan suklaata. Ensi viikon ruokia valmistaessani tulin tehneeksi pienen satsin raakasuklaakonvehteja, jotka ovat varmaan jo olleet tarpeeksi kauan jähmettymässä. :)

torstai 12. marraskuuta 2015

Jumppailua vähän harvakseltaan


Katselin salivihosta merkintöjä ja laskeskelin, että keskimäärin pari kertaa viikossa olen viime aikoina käynyt salilla jumppailemassa. Se on vähemmän kuin tahtoisin. Tätä treeniohjelmaakin pitäisi tehdä kolmesti viikossa. Tällä viikolla on hyvät mahikset vielä päästä siihen kolmeen treeniin, ellei nyt mitään yllättävää tapahdu... :) Kovasti mun on ruvennut tekemään mieli tehdä jotain nelijakoista bodailuohjelmaa. Tällä treenitahdilla siinä ei olis mitään järkeä, mutta ehkä kuitenkin seuraavaksi jotain sellasta, alkuvuodesta. 

Epäsäännöllisen liikkumisen lisäksi mä olen syönyt kovin säännöllisesti ja runsaasti - ja kaikkea ylimääräistä ja epäterveellistä vaikka kuinka paljon. Väsyneenä tekee helposti mieli kaikkea makeaa, suolaista, rasvaista... Ryhtiliikkeen paikka. Tänään lähdin Hesen jonosta kesken kaiken pois, mutta se ei kyllä johtunut mistään järkiintymisestä tai enteilevästä roskaruokamorkkiksesta vaan siitä, että huomasin lompakon unohtuneen treenilaukkuun. Huvitti.  

Treeniohjelmassa pitäisi kivasti saada lineaarisesti progressiota. Mavessa olenkin saanut ohjelmaa noudatettua ihan pilkulleen, mutta sekä penkki että kyykky tekivät stopin ja palasin molemmissa liikkeissä pari viikkoa taaksepäin sarjapainoissa. Laskennallisesti nyt junnaan aika lähellä niitä alkusyksyllä testaamiani ykkösmaksimeja kyykyssä ja penkissä. Pääasia on nyt ollut, että olen päässyt salille edes epäsäännöllisesti ja olen tykännyt siitä, mitä teen. Onnistumisia ja epäonnistumisia tulee vastaan, ja kummatkin potkii eteenpäin, kunhan tekeminen on mielekästä. 

 


Hehkutan sitä onnistumisen tunnetta nyt: tällä viikolla pääsin mavessa vihdoin sataan kiloon. :) Onhan se kiva olla kolmenumeroisissa sarjapainoissa. Tuo nousi aika köykäisesti ja otevoiman kannalta oli kiva huomata, että vetoremmejä ei vielä tarvita. Mä kokeilin myös voimapyörää suorin jaloin ja lopputulos näkyy alla kuvassa... Alas pääsin hienosti tömähtäen, ylös en. :D Polvet maassa tehtynä menee sellaiset kymmenisen toistoa tuota liikettä kolmen sarjan verran, joten enköhän pidä tuon voimapyörän mukana treeneissä ja pyri kohti lähes mahdotonta eli jalat suorana rullailua. Tai eihän siitä nyt enää puutu kuin se toinen puoli suorituksesta eli ylös nouseminen, heh. Puoliksi tehty on... ainakin yritetty?





Voimapyörä siis pysyy, mutta muut apuliikkeet meni vaihtoon. Kulmasoutu tangolla vaihtui alataljasoutuun (kapealla kahvalla), pystypunnerrukset tangolla Arnold pressiksi. Teen myös hip thrustia taas. Leuanvedot ei ole oikein napostelleet, niihin olisi pitänyt keksiä jotain uutta juttua varmaankin, mutta ne vaihtuivat nyt hetkeksi ylätaljaan. Hauiksia ja ojentajia pumppailen ehkä käsipainoilla tai taljassa, kun nyt on tullut käytettyä mutkatankoa. Liikkeet valikoituvat varmaankin seuraavassa treenissä fiiliksen mukaan ja pidän ne sitten joitakin viikkoja ohjelmassa

Oon yrittänyt mennä aikaisemmin nukkumaan ja olenkin saanut vähän paremmin nukuttua. Huonoja öitä on ja väsymyksen merkit kyllä huomaa sitten kropassa ja mielessä. Koko ajattelutapa menee väsyneenä vinksalleen. Sitä en halua, joten nyt hipsin tästä nukkumaan... :)