Ei se oo niin vakavaa

Mulle tuo sairastelun vuoksi tullut kolmen viikon tauko treeneistä on ollut aika kova pala. En tarkoita pelkästään treenitaukoa tietenkään, oli se ihan muistakin syistä tosi kurjaa olla niin pitkään kipeänä. Mutta täytyy myöntää, että ei ole tuntunut mukavalta, kun kroppa ei näytä ja tunnu samalta ja tauon jälkeiset pari treeniä on kevyistä painoista huolimatta tuntuneet raskailta. On ollut ihan eri olla viikon verran pois joko flunssan vuoksi tai sitten siksi, että on tarkoituksella antanut kropan levätä. Kolmen viikon tauon aikana alkaisi lihasmassa kadota jo ilman kuluttavaa sairasteluakin. Oikeastaan on aika lievästi ilmaistu tuo "ei ole tuntunut mukavalta", kyllä se on aika tavalla ärsyttänyt, siis ihan julmetusti! Oon useamman kerran nyt saanut kuulla, kuinka voimat kyllä palautuvat entiselleen aika nopeastikin. Neiti kärsimätön ihmettelee tässä kohtaa, että kuinka nopeasti, voisiko se tapahtua jo vaikka heti tänään tai viimeistään huomenna?

Olipas tuima ilme keskittyessä.

Kuitenkin liikuntaharrastuksen pitäisi olla sellainen kiva asia, jota tekee mielellään, stressittömästi. Tästä oli eilen salilla puhetta. Eihän kaikki tekeminen aina ole ihan uskomattoman kivaa, välillä on niitäkin päiviä, kun ei vain huvita, mutta noin pääsääntöisesti pitäisi harrastuksen olla kuitenkin iloa tuova asia. Ja sellaista mulle tämä salilla käyminen oikeasti onkin. 

Tiedostan nuo edellä mainitut asiat ja sitten kuitenkin olen naama vääränä ja mieli mustana, kun rauta ei liiku entiseen malliin. Mulla ei aina nämä asiat siirry teoriasta käytäntöön... Mulla oli niin toiveikkaat odotukset loppuvuoden aikana kehittymisestä, että tämä takaisku tuntuu siksi nyt niin suurelta, vaikka eihän tämä nyt ole mitään vakavaa. Tavoitteet nyt vain siirtyy vähän eteenpäin kalenterissa.

Palasokeri

Aika pieniä on ihmisen muut murheet, jos siitä jaksaa märistä, että kyykky ei hetkellisesti kulje. Enköhän mä ole nyt ihan tarpeeksi prosessoinut tätä. Pystyn jo suhtautumaan tähän järkevämmin. :)