lauantai 28. toukokuuta 2016

R niin kuin ruoka

Mulla on puhelimen muistissa taas ihan hirveästi erilaisia syömistilanteisiin liittyviä kuvia. Tyhjennän niitä nyt hiukan tänne blogiin. 

Ensin kuvia niistä this is why you're fat -osaston aterioista... 

Pancho Villassa oli hampurilaisviikot, joten pakkohan siellä oli käydä. On muuten ihan törkeen hyvää ja hampparinkin saa gluteenittomana. Panchon remu-kastike. <3
 



Sitten oli äitienpäivää, kahvilla käymistä ynnä muuta sellaista. 




Sitten näitä vähän paremmin ruokavaliosuunnitelman mukaisia ruokia...  

Kanaa, kanaa, kanaa. Tai broiskuahan tuo on. Lounaalla mulla on yleensä kasviksia ja jotain proteiininlähdettä, päivällisellä sitten hiilareitakin. Uunissa kypsennetyt bataattiviipaleet on ihan törkeen hyviä! En oo jaksanut edes kuoria niitä, ehkä pitäisi... Oon pessyt ne juuresharjalla vaan.




Toki syön muutakin kuin kanaa. Lohi on hyvää. Oon tehnyt myös munakasta, johon tulee sekä kokonaisia kananmunia että valkuaisia. Keltuaiset oon antanut sitten koirille. :P En oo ennen jättänyt keltuaisia syömättä...

 


Ja vähän herkkuja vielä loppuun, jälkkäriksi... Oon maistanut kahta eri makua noita WheyHeyn proteiinijäätelöitä, suklaata ja banoffeeta. Koostumus on noissa jännä, ei jäätelömäinen vaan sellanen vähän niin kuin tahmea sorbetti. Suklaa oli ihan hirmuisen hyvä, banoffee vähän turhan makea. Aamupalana noi tuorepuurot on tällä hetkellä mun lemppareita. Välipalana menee hedelmiä, pähkinöitä, proteiinipannaria marjoilla, munakasta tai keitettyjä kananmunia, riisikakkuja banaanilla ja maapähkinävoilla, joskus proteiinipatukoita. 






Hedelmiä oon syönyt aika paljon ja muutenkin oon halunnut pitää melko reippaasti hiilihydraatteja ruokavaliossa, vaikkei niitä lounaalla juuri olekaan. Riisiä en oo syönyt muuten kuin välillä riisikakkujen muodossa, sitä kun saa syödä aika pienen annoksen verrattuna vaikka perunaan tai bataattiin, kun vertailee niiden energia- ja hiilarisisältöjä. 

Kyllähän mua himottaa noi hampurilaiset ja makeat leivokset. En voi silti sanoa, että noi mun tavalliset ruoat olis niin huonoja, etten tykkäisi niistä. :D Varsinkin puuro, bataatti ja pannari marjoilla tai hedelmillä. <3 
 

torstai 26. toukokuuta 2016

Kaikki Excelissä

Salilla oli taas tällä viikolla mahis mennä kehonkoostumusmittaukseen, joten minähän menin. Viimeksi olin neljä kuukautta sitten. Molemmilla kerroilla mittaus tehtiin työpäivän jälkeen alkuillasta, joten mittausolosuhteet ei ole sikäli olleet ihanteellisia. Aamulla ennen aamupalan syömistä saisi vissiin toistettavimmin ja tarkimmin mitattua kehonkoostumusta, kun ei ole vielä ehtinyt täyttää masua ruoalla ja juomalla ja tehdä muita sellaisia vääristäviä toimenpiteitä. 

Tammikuun mittauksesta mun paino oli laskenut 1,1 kg ja rasvamassa peräti 1,3 kg. Mä keräsin tammikuun jälkeen painoa tuonne maaliskuun lopulle asti lisää jonkin verran, osa rasvaa ja osa ehkä toivottavasti lihasta, mutta siis näiden mittauksien välillä paino ei ole suoraan pudonnut vaan se on ensin noussut jonkun verran. Lihasmassaa mittausten perusteella olisi tullut huikaisevat 100 grammaa. :D Ihan kivansuuntaisia tuloksia.




Mittauksen yhteydessä sain vähän kieli poskella heitetyn kommentin, että mulla on varmaan aikaisempien kehonkoostumusmittauksien tulokset Excel-taulukoissa tallella samalla tavalla kuin kaikki muukin. Ei mennyt paljon pieleen, mulla on kyllä Excel-käppyröitä mm. kevään 2014 onnistuneesta painonpudotusprojektista, mutta näitä mittaustuloksia ei. Ei siis ennen tätä päivää. Nyt on. :D En sentään laittanut lihas- ja rasvamassatietoja raajoista ja keskivartalosta vielä taulukoihin.

Mun dieetti alkoi maalis-huhtikuun vaihteessa ihan hyvin ja periaatteessa moni asia on jatkunutkin hyvin, paitsi herkuttelu. Suunniteltujen, järkevien ruokailujen lisäksi on toukokuun aikana tullut syötyä aika paljon kaikkea muutakin. Se paha allergiaoireilu ja salilta pois oleminen ei motivoinut syömään fiksusti, kun oli jo vappuna antanut itelleen luvan herkutella. Se jäi vähän päälle. Sitten on ollut äitienpäivää, kahvittelua, ravintolassa käymistä, hampurilaisten syömistä, karkin syömistä jännien jääkiekkomatsien aikana ja mitäs vielä... Aattelin kuitenkin ottaa tästä kehonkoostumusmittauksesta nyt sellasen uuden startin projektiin. Aikarajoja en aseta edelleenkään, paitsi sen verran, ettei tää nyt venähdä syksyn puolelle kuitenkaan. Parin päivän ajan on jo mennyt ihan hyvin. :D

perjantai 20. toukokuuta 2016

Purkki

Onnistuneen tuorepuuron salaisuus on valjennut mulle. Nyt ymmärrän, miksi ne mun ensimmäiset tuorepuurot ei onnistuneet vakuuttamaan mua. Ne oli ihan väärässä astiassa, lautasella. Tuorepuuro kuuluu ehdottomasti syödä purkista! 




Mulla on muutama tuollainen mikä lie hillo- tai säilöntäpurkki, joihin olen puurot tässä viime aikoina yleensä tehnyt. Kerran tein puuron ihan tavalliselle syvälle lautaselle tekeytymään, kun purkit oli kaikki likaisena, enkä jaksanut siihen hätään pestä niitä (laiska). Ainesosat oli samoja kuin tavallisesti, vain astia oli erilainen, mutta puuro ei maistunut YHTÄÄN niin hyvältä kuin purkista. Ehkä lautasella ei saa heraprotskujauheita sekoitettua yhtä tasaisesti hiutaleiden ja muiden jo turvotettujen ainesten joukkoon?






Tästä on tullut mun lemppariaamupala. Laitan illalla kaurahiutaleita, chiasiemeniä ja mahdolliset extrat (mulperimarjoja, kaakaojauhetta jne.) purkkiin, lisään vettä, pyöräytän hiukan ja laitan ainekset jääkaappiin tekeytymään. Aamulla sekoitan joukkoon vielä herajauhetta ja marjoja tai hedelmiä. Nesteenä olisi joku mantelimaito varmasti tosi kiva ja protskutkin voisi jättää sekoittamatta puuron joukkoon, jos sen ottaisi jostain muusta lähteestä.

tiistai 17. toukokuuta 2016

Lisää Juttaa ja suuria unelmia

Oon katsellut nyt muutaman jakson verran Jutta ja 10 suurta unelmaa -ohjelmaa sen yhden bikini fitness -unelmajakson lisäksi. (Kätevää, kun voi netistä katsoa sillon, kun itelle sopii.) Yhdessä jaksossa oli nainen, joka halusi poliisiksi. Sadan päivän aikana häntä valmennettiin pääsykokeiden fyysistä osuutta varten. Tuli ihan mieleen mun lukion abivuoden "apua mikä musta muka tulee isona?" panikointi, jonka aikana muutaman päivän verran ehdin haaveilla poliisin ammatistakin. Ei se mikään varsinainen unelma kyllä ollut, lähinnä joku paniikkiajatus, joka unohtui yhtä nopeesti kuin alkoikin. (Enpä muuten haaveillut hetken vertaa, että musta tulisi insinööri.) Tuolloin en olis todellakaan päässyt kokeista läpi, koska ei mulla ollut voimaa ollenkaan - eikä kyllä aerobista kuntoakaan, mutta sitähän ei ole nykyäänkään hirveästi... ;o) 





Kävin katsomassa noita pääsykokeiden vaatimuksia ja pisteytyksiä. 1500 metrin juoksu aikarajoituksin on noista varmaan pahin mulle, varsinkin tällä hetkellä, kun en oo tosiaan juossut viime kesän jälkeen yhtään. Ketteryyskoetta varten pitäisi vähän harjoitella mut ei kai se ihan mahdoton testi olisi...? Aikaa vastaan sekin. Penkkipunnerruksen naiset tekee 35 kilolla jalat penkille tai ilmaan nostettun. Sitten on vielä ylätalja (miehillä leuanveto omalla painolla) myötäotteella, jossa naisilla on painona 70 % omasta painosta. Ylätaljassa ja penkissä periaatteena mitä enemmän toistoja, sitä enemmän pisteitä, eikä minimitoistomäärä ole ollut kuin kaksi toistoa penkissä ja 3-4 toistoa ylätaljassa.

En nyt sano, että pääsisin leikiten läpi kuntotesteistä tai saisin ihan huippupisteitä, mutta ei nuo testit oikeastaan ihan kauhean pahoilta näytä. Ei ainakaan ihan mahdottomilta. Tiedostin silloin kymmenen vuotta sitten, että en pääsisi noista fysiikkakokeista läpi. Jos poliisi ois oikeasti ollut mun unelma-ammatti, olisin toivottavasti tajunnut, että sit pitää vain ruveta treenaamaan. :D Mähän en siis liikkunut silloin. Ehkä joku tuollainen tavoite ois voinut vähän motivoida, jos tarpeeksi kovasti olisin tahtonut saavuttaa sen.

Puolisen vuotta sitten pohdiskelin täällä blogissa syitä siihen, miksi liikun, tai miksi siis käyn salilla. (Täällä, jos kiinnostaa.) Koin silloin, ettei ulkonäkö oo tärkein syy, vaikka yksi syy muiden joukossa onkin. Tällä hetkellä toi ulkonäön merkitys on korkeammalla ihan varmasti, koska kuitenkin yritän nyt saada nimenomaan ulkonäköä muutettua vähän siistimpään kuntoon kesäksi. Syömispuoleen mun on vaikeampi motivoitua kunnolla kuin liikkumiseen, oon ihan innoissani näistä nykyisistä treeneistä pitkine sarjoineen, mut en oo ihan pysynyt suunnitelmien mukaisissa ruoissa. Ei ehkä sitten kiinnosta tarpeeksi, koska tavoite on niin epämääräinen, "kesäkunto". Pitäisi kai asettaa tarkemmat rajat kiloille, senteille tms. ja joku aikarajakin varmaan... Oon kuitenkin iloinen siitä, että intoa liikkumiseen on paljon ja tykkään siitä hirmuisesti. Eiköhän se oo tärkeintä. :) Toisaalta mulla on ajatukset jo tän dieettirupeaman jälkeisessä ajassa, vaikka pitäisi keskittyä nykyhetkeenkin. Mä aion jatkaa tälbodailulinjalla nyt vähän aikaa ennen seuraavaa voimajaksoa. Tää on kauhean kivaa ja voisin mä vähän lihasta ottaa lisää mielelläni.

Seuraan tässä samalla jääkiekkoa, mut ottelu on niin jännä (Suomi - Kanada), etten oikein pysty katsomaan kunnolla! :D
 

lauantai 14. toukokuuta 2016

Toukokuun kuulumisia

Joidenkin mielestä tää sadekeli on varmaan aika mälsä juttu, mutta mua ei yhtään harmita, että ilman siitepölymäärät (ja muutenkin pölyt) laskee hetkellisesti. Pystyn taas hengittämään vähän paremmin. :D Se on ihan jees. Kaipaahan luontokin vähän nesteytystä, että jaksaa vihertää ja kukoistaa. 


 

Hyvä tietää toukokuun alussa, ettei ole talvikunnossapitoa...

 
Tällä viikolla on allergiaoireet vähän helpottaneet viime viikosta ja kateissa ollut äänikin on tullut melkein kokonaan takaisin. Salilta olin viikon verran pois, melkein koko viime viikon siis. Teki varmaan ihan hyvää. Ois ollut eh turhan kovaa rasitusta käydä vielä väkisin treenaamassakin, vaikkei kunnolla saanut nukuttua tai tehtyä yhtään mitään tukkoisen nenän ja uupuneen olon takia. Ehkä mä aloitan hölkkäilyn ja mahdolliset juoksuaskeleetkin sitten, kun nämä oireet tästä vielä helpottaa. Koirat ainakin tykkäis. Nyt me ollaan vaan oltu tuolla lenkkipoluilla juoksijoille tientukkeena. Salilla huomaa, että tehot ei ole ihan samalla tasolla kuin silloin, kun pystyy ihan kunnolla hengittämään - yllätys! Kyykkysarjat tuntui tosi vaikeilta eikä leuanvetokaan nyt oikein suju. Laitteissa ja taljoilla tehdyt liikkeet on olleet nyt miellyttävämpiä. Saa niitäkin käyttämällä ihan kivan jumpan tehtyä. :) 

 
Sissy-kyykkyjä ja kyykkyjä


 

Hauiskääntöjä



Syömiset on menneet aika rennolla otteella ja vähän suunnitelmista välillä lipsuillen. Pääsääntöisesti ihan fiksuja ruokia ja annoskokoja, mutta sitten välillä vähän ylimääräisiä herkkuja. Tänään olin ravintolassa syömässä ja kahvilla, enkä todellakaan jättänyt kakkupalaa ottamatta kahvin kanssa. Ostin myös illaksi viisumässyjä. Euroviisut aion siis katsoa


M-Bakeryn karamallikakkua


Lohta ja salaattia lounaalla


Proteiinipannaria mansikoilla ja passionhedelmällä

 

torstai 5. toukokuuta 2016

Nenä kevätkunnossa

Se on kevät nyt! Ulkolämpömittarin lukemat huitelee melkein kesälämpötiloissa iltapäivisin ja luonto on vihertynyt ihan supervauhdilla. Tämähän tarkoittaa tietty myös koivun siitepölykauden alkamista. Mulla allergiaoireilu alkoi niin rytinällä maanantaina, että en oikeastaan oo vieläkään ihan täysin varma siitä, onko tää oikeaa flunssaa vai allergiaa vai sekoitus molempia. Vappu ei ollutkaan ihan niin rauhallinen kuin mihin olin varautunut ja silloin tuli yöllä kuljettua vähän turhan kevyessä vaatetuksessa kaupungilla... Saatoin vilustuttaa itseni vähäsen. Oon kuitenkin päättänyt, että en ole kipeä, joten pistän kaiken allergian piikkiin! 





Tukkoisen ja vuotavan nenän lisäksi silmät vähän kutisee ja ääni on lähtenyt melkein kokonaan - työkaveri ehdotti, että avaisin oman seksipuhelinnumeron. :D Omaan korvaan tää köhisevä ja vinkuva ääni ei kuulosta kovin hyvältä. Koska olo on tällainen, oon joutunut pitämään nyt enemmän kuin sen suunnitellut pari päivää taukoa salilta. Nukun tosi huonosti, kun en saa kunnolla hengitettyä, eikä oo oikein energiaa nyt mihinkään. :( Ei ehkä olis kivaa salilla aivastella ympäriinsä, valuttaa räkää ja huohottaa, kun henki ei kunnolla pihise.




Melkein teki mieli käydä syömässä jotain hyvää jäätelökioskin jäätelöä, mutta jätin väliin vielä, kun ei tuo makuaistikaan oo nyt ihan terävimmillään. Niisk.