perjantai 24. heinäkuuta 2015

Tasapainoilua

Kokeilin salilla tällä viikolla jotain uutta. Pääsin katselemaan sellaista tasapainotaiturointia jumppapallon ja bosupallon päällä, että en voinut kuin ihastella. Sain vinkiksi lähteä ihan helpoista perusjutuista liikkeelle, ja niinpä oon nyt sitten pari kertaa tehnyt aika simppeliä keskivartalon hallintaa vaativaa liikettä noitä kyseisiä välineitä apuna käyttäen. 



 
Sehän on varmaan monelle tuttua, että jumppapallon kanssa voi treenata vatsalihaksia eri tavoin, siis muutenkin kuin vatsarutistuksia pallon päällä tehden. Kun nostaa sekä jalat että kädet pois tukevalta lattialta ja tasapainoilee epävakaiden apuvälineiden päällä, saa hommaan vähän lisähaastetta. Tulee myös aktivoitua koko keskikropan lihaksistoa. Tuo jalkojen ojentaminen ja koukistaminen on ainakin mulle jo ihan riittävän haastavaa aluksi, mutta sitten tasapainon ja lihasten hallinnan parantuessa ja keskivartalon vahvistuessa voi varioida tuota vaikka yhdellä jalalla tehden, kroppaa kallistellen. Kai tuossa on vain mielikuvitus (ja fysiikan lait) rajana.




Ne fysiikan lait tuli mulle vastaan, hupsistakeikkaa. :) Sen verran alkoi kädet hiota, että ote bosupallon reunoista lähti hiukan valumaan huonoksi, ja sitten jostain syystä päätin koittaa hypäyttää (hmm, onkohan tuo edes sana) mukamas samanaikaisesti käsiä vähän paremmin laudalle. No ei mennyt niin kuin elokuvissa, ponnistaessa ei tuo käsien synkronointi ihan sujunut ja sitten kellahdinkin alas. Oli muuten jonkinlaiseksi vatsalihastreeniksi laskettavissa tuon videon katselusta ja tilanteen muistelusta aiheutunut nauraminenkin...




Mä olen joksikin aikaa jumiutunut vatsalihasten kehittämisessä siihen yhteen ja samaan liikkeeseen, jalkojen nostamiseen tangosta roikkuen. Onhan sekin hyvä liike, muttei vaihtelu tee huonoa, kun lihakset saa erilaista ärsykettä ja pääkin sitä kaipaa. Tästä jumppapallotouhusta rupesin heti tykkäämään. Toinen mulle uusi, kiva (ja inhottava, koska raskas...) liike on sellainen, että penkin päällä maaten käsillä kiinni pitäen nostetaan jalat ja pyrstö ilmaan ja mahdollisimman hallitusti ja rauhallisesti jarrutellen lasketaan ne takaisin penkille siten, ettei se pyrstö heti tömähtäisi takaisin penkille. Tämä on mulla vielä niin onnetonta räpellystä, ettei siitä kehtaa mitään kuvamateriaalia julkaista. :D Tällä videolla tuosta näkyy pari erilaista variaatiota (dragon flag). 

Kyykyt ja maastavedot (niin ja ne kahvakuulaheilautukset!) on luultavasti kehittäneet mun keskivartaloa enemmän kuin varsinaiset vatsalihasliikkeet. Ja sitä kehitettäväähän riittää, ei mulla ole mitään pyykkilautavatsaa ja teräksistä keskikroppaa. Ehkäpä kuitenkin tuosta tasapainoilusta siirtyy myös perusliikkeisiin jotain positiivista.

tiistai 21. heinäkuuta 2015

On taas sattunut ja tapahtunut

Mun piti viikonloppuna kirjoitella tänne, mutta. Mun puhelin (ja sen mukana parit kortit) varastettiin, kun olin pitkästä aikaa baarissa vähän tuulettumassa ja tanssimassa. Ei ollut blogin päivittäminen ensimmäisenä mielessä, kun suljin kortteja ja puhelinliittymän, vaihdoin kaikenlaisia mahdollisia salasanoja eri tileihin, joita puhelimellakin käytin, tein rikosilmoituksen jne. Oon yrittänyt mennä tästä läpi sillä asenteella, että ois voinut huonomminkin käydä, jos olisi vaikka viety koko lompakko (nyt oli vain pari korttia tosiaan mukana) ja jos se puhelinkin olisi ollut ihan uusi ja joku kallis, tai jos ei olisi ollut vanhaa, jokseenkin toimivaa puhelinta vielä kotona tallella. Silti ärsyttää tämä kaikki vaiva, jonka joutuu näkemään, kun vaikkapa uusii henkkareita. :P Tuntuu hiukan siltä, että ehkä mun ei vaan ole tarkoitus käydä noissa baareissa. 

...paitsi tietty tämä poikkeus:




Oon edelleen tehnyt salilla sitä A- ja B-treeneihin jaettua koko kropan ohjelmaa, ja oon pitänyt niitä perusliikkeitä siellä mukana, mutta olen vaihdellut apuliikkeitä. Hip thrustia en ole tehnyt enää tämän kahvakuulaheilautushaasteen aikana nyt heinäkuussa, jatkan sitten, kun haaste on ohi. Muutenkin olen tehnyt pieniä muutoksia aina fiiliksen mukaan treeneihin. Esimerkiksi kyykkyjä olen tehnyt jalkojen asentoa ja liikkeen nopeutta vaihdellen. Nyt olen hiukan myöntynyt käyttämään laitteitakin enemmän. Selkää olen treenannut leuanvetojen ja kulmasoudun lisäksi erilaisilla vipuvarsilaitteilla ja ylätaljalla, ja kiusasinpa eilen etureisiä hackissa. Siitä jäi taas mukavat jäljet olkapäihin. 





  

Varastetun puhelimen mukana ei onneksi hävinnyt kaikkia kuvia. Nykyaikana on niin hienoa, kun kaikki kuvat saa päivittymään automaattisesti pilvipalveluihin jne. Voi kun vielä osaisi käyttää näitä kaikkia tehokkaasti. :D Kun uudemman puhelimen hiukan parempi kamera on multa nyt poissa, sain kaivettua ihan oikeankin kameran käyttöön. Pitäisi sitäkin käyttää ahkerammin. Ehkä nyt innostun, ainakin hetkeksi. :) Täällä oli eilisaamuna niin upea usva, että oli ihan pakko ennen töitä käydä ottamassa muutama kuva. Oon tosi monesti tuossa jokirannassa kävellessä ihastellut luontoa ja maisemia ja miettinyt, kuinka hienoa ympärillä on. Harmi, ettei kuvasta ihan täysin välity se kaunis fiilis, joka mulle siitä usvaisesta jokimaisemasta tuli. 




Muutakin olen miettinyt kuin luonnon upeutta. Edessä häämöttää ensimmäinen syksy ei-opiskelijana, työssäkäyvänä ihmisenä. Se tuntuu pieneltä kriisin paikalta. Kesän mittaan on moni tuttu hihkunut uuden opiskelupaikan saamisesta, ja mulla on sellainen olo, että munkin pitäisi mennä takaisin koulun penkille - vaikka onkin toisaalta tosi kiva, että työpäivän jälkeen ei tarvitse kirjoittaa raportteja, vääntää laskareita eikä lukea tentteihin... Enkä mä oikein tiedä, mitä sitä sitten opiskelisi. Fysioterapia saattaisi kiinnostaa. Sinne ei täällä ole täydennyshaussa paikkoja (ylläri), joten katsellaan sitten keväällä uudestaan, miltä tuntuu.

Tänään hierottiin jalkoja auki, joten huomenna onkin sitten taas hyvä päivä jatkaa heilautushaasteen tiukkaa loppukiriä. 

tiistai 14. heinäkuuta 2015

Nyt myös Instagram-filtteröityjä kuvia!

Sain viikonloppuna keskellä yötä jonkinlaisen päähänpiston ja liityin Instagramiin. Olen kerran aikaisemminkin ladannut tuon sovelluksen puhelimeen, mutten sitten ikinä rekisteröitynyt ja poistin sovelluksenkin silloin. Mutta kannatti rekisteröityä, koska siis voi vitsit mistä olenkaan jäänyt tähän asti paitsi, kun en ole kokeillut niitä kaikkia hienoja filttereitä ja muokkausmahdollisuuksia! :D En oo ihan vielä päässyt sisään siihen hästägien maailmaan ja olen vähän peukalo keskellä kämmentä aina tämmösten mulle uusien juttujen kanssa, mut eiköhän se ala luonnistua. (Oon muuten Instagramissa nimimerkillä lenzu.)




Oon jäänyt pahasti aikataulusta jälkeen sen kahvakuulahaasteen kanssa. Nyt ollaan jo heinäkuun puolivälissä, eli heilautuksia pitäisi olla noin viitisen tuhatta tässä vaiheessa ahkeroituna, mutta mulla on vasta 3400. Niistä heiluttelin tänään menemään 700 toiston verran, osan kahdella kädellä ja osan yhdellä kädellä. Yhden käden heilautukset on ihan kivoja. Ne aktivoi vähän eri tavalla keskivartalon lihaksia. Ihokin alkaa ilmeisesti tottua vähitellen tähän, kun kämmenet ei tällä kertaa menneet ihan riekaleiksi. Mitenkään naisellisen kauniiksi niitä ei silti voi kutsua.






Ihan kaikkien mielestä ei toi kuulan kanssa heiluminen oo turvallista ja terveellistä, jos osaan noiden koiruuksien ajatuksia yhtään tulkita... :)


Kaapo kävi tutkimassa kuulaa ja katsoi parhaimmaksi poistua tarkkailemaan tilannetta sohvalta.

Ja niitä kuviakin kai pitäisi lykätä sinne instaan ja tekstiä blogiin, nyt kävi kyllä väärin päin. Eka työpäivä kesäloman jälkeen varmaan jotenkin ylikuormitti poloista päätäni.
 

lauantai 11. heinäkuuta 2015

Synttärit

Tänään oli kummitytön 5-vuotissynttärit. :) Meno oli niin hurjaa, ettei tää täti jaksanut enää juhlien jälkeen lähteä salille, vaikka oli kovasti tarkoitus. Mä en tajua, mistä se lasten loputon energia tulee - tai miten niiden lasten vanhmpien... Äsken hoksasin, että täähän on samalla myös blogin synttäripäivä, kun ekan kirjoituksen tasan vuosi sitten postasin. Kummitytyn merkkipäivä on kyllä ihan hiukan tärkeämpi. Synttäreillä oli muun muassa hieno prinsessakakku. :)




Muutenkin on tän toisen (ja viimeisen, apua!) lomaviikon aikana tapahtunut kaikkea kivaa. Sää ei enää ollut ihan yhtä suosiollinen kuin viime viikolla, mutta mitäpäs tuosta. Sateisena päivänä on hyvä ostaa tiskikone ja siivota koti lähes lattiasta kattoon, tai ei nyt ihan kattoa sentään tullut pestyä, mutta seinät kyllä. :D Tiskikone on pyykkikoneen ohella yksiä parhaimmista keksinnöistä ikinä. Tehtiin myös reissu Helsinkiin. Luonnontieteellisessä museossa olisi vierähtänyt pidempikin tovi. Lomaakin olisin voinut viettää vielä paljon pidempään...



Rantakunnossa!

Ai niin, tää kai on joku treeniblogin kaltainen, joten jos jotain siihenkin liittyvää... Oon mä vähän liikkunutkin tällä viikolla. 10 00 etuheilautuksen kahvakuulahaasteessa en ole pysynyt ihan aikataulussa, kun heilautuksia on nyt kasassa 2700, mutta vielä tässä ehtii. Sali on kuun lopussa vähän aikaa kiinni lattiaremontin vuoksi, joten silloin sitten täytyy muutenkin keksiä jotain korviketta salitreenille, vaikkapa puuttuvat heilautukset kuulalla. Olen vieläkin tehnyt heilautukset sillä 12 kilon kuulalla mutta olen pidentänyt sarjoja 20 toistosta 30:een. Nyt täytyy taas pitää taukoa tuosta heilumisesta päivän tai parin verran, jotta kämmenten iho tulee kuntoon.




Tiistaina tein ekaa kertaa ikinä sellaisen lenkin, jota voi ihan puhtain mielin kutsua juoksu- tai hölkkälenkiksi. Kävelyaskeleita ei montaa otettu eikä juuri pysähdelty, hiukan tietysti, koska koirien kanssa lenkkeilin. En ois ehkä ikinä uskonut, että kykenen siihen. Etenemisnopeus tuntui kyllä siltä, että kävellen olisit jo perillä. :D Ilma oli just sopiva lenkkeilyyn, ei ollut liian kuuma eikä satanut kaatamalla vettä. Mitään ihan mieletöntä endorfiiniryöppyä en tuosta lenkistä saanut, mutta tosi iloinen ja tyytyväinen silti olin ja olen.




Parit pakolliset salipeilikuvat vielä loppuun. :)

perjantai 3. heinäkuuta 2015

Hiki laiskan syödessä

... ainakin näillä helteillä. :) Mutta onhan sitä tullut taas syötyäkin. 






Ehkä jotain muutakin olen tehnyt syömisen lisäksi. Keskiviikkona alkoi se 10000 heilautuksen kahvakuulahaaste. Se passasikin aika hyvin aloituspäiväksi, sillä koirat kävivät hammaslääkärissä, enkä oikein voinut niitä jättää heti nukutuksen jälkeen keskenään kotiin heräilemään. Sanoisin kyllä, että melkein liikuntasuorituksesta menee sekin, kun kantaa yhteensä 12 kilon verran kääpiöpinsereitä eläinlääkäristä kotiin toinen toisessa ja toinen toisessa kainalossa... :D Vaikka siinähän nuo keikkuivat, kun olivat vielä hiukan tokkurassa. Normaalisti eivät ole kannettavaa mallia nuo. Oli muuten pullukkapappa hoikentunut 200 gramman verran viime punnituksesta. Tosin tuo oli tietysti paaston jälkeen tuo punnitus, toisin kuin viimeksi, mutta jos siitä nyt osa olisi oikeaakin pudotusta... Kovin huikeasti tuo laihis ei ole mennyt, kun koirat on olleet vanhempieni luona hoidossa, eikä siellä tykätä pitää koiria ainakaan nälässä. :P Emännän laihiksesta nyt ei kannata edes puhua, kun noita yllä olevia ruokakuvia katsoo. 




Kahvakuulahaaste on melkoinen. Keskiviikkona tein ensimmäiset 400 heilautusta 12 kilon kuulalla, päätin aloittaa tuolla kevyellä. Torstaina tein salilla treenin päätteeksi taas 12-kiloisella 100 heilautusta, ja tänään ahersin tuossa illalla 700 toiston verran jälleen 12-kiloisella. Tällä hetkellä siis on 1200 heilautusta plakkarissa, 12 % kokonaismäärästä. Jossain vaiheessa pitää kyllä siirtyä raskaampaan kuulaan, kun tänäänkin meni niin kivuttomasti jo se 700 heilautusta, että koko kuukautta ei voi niin kevyellä kuulalla tehdä. Kämmenten iho vaan on koetuksella. Uusia kovettumia löytyy ja jostain on vähän nahkaa lähtenyt hiertymään irti...

Keskivartalon syvät lihakset saa näissä treeneissä nyt kyllä kyytiä. Eilen illalla oli jo sellainen olo, että kohta kramppaa vatsalihakset, ja tänään on tuntunut vähän samalta. Mulle on joskus vuosia sitten käynyt niin, että keskivartalon lihakset menee kramppiin, eikä se ollut kauhean ihastuttava kokemus. Mä luulin, että on jostain paljon vakavammasta asiasta kyse. Silloin ei johtunut mistään varsinaisesta lihastreenistä tuo vaan ihan nauramisesta ja huvipuiston laitteissa kieppumisesta välillä pää ylösalaisin... :D On jäänyt reissu mieleen sekä hauskan päivän että seuraavan päivän ikävien seurausten vuoksi. 




Yritin koristella kynsiä kesäloman kunniaksi, ja tällaiset kesälomaspessukynnet tuli. Koristeet ei kaikki pysyneet vuorokautta kauempaa kiinni kynsissä. Ehkä ne pitäisi ihan liimata eikä vain tökätä kosteaan lakkaan kiinni...