Kymmenen vuotta sitten

Tänä viikonloppuna vietetään monia valmistujaisia. Tää on tällainen pientä ahdistusta herättävä hetki. Siitä on kymmenen vuotta, kun mä valmistuin lukiosta ja sain valkoisen lakin päähäni. Kymmenen vuotta. Melkein pukkaa ikäkriisä taas mut sivuutan sen. Voi olla, että huomenna kaksissa lakkiaisjuhlissa alkaa kuitenkin tuntua tosi vanhalta.

En ollut suunnitellut elämääni mitenkään hirmu tarkasti nuorena, mutta oli mulla jotain sellaisia suuntaviivoja. No ne ei kyllä toteutuneet yhtään. :D Mun piti mennä suoraan lukiosta yliopistoon opiskelemaan jotain aihetta x, piti valmistua viidessä vuodessa ja sitten piti päästä suoraan johonkin töihin. Perheen perustaminen olisikin sitten ollut ajankohtaista melko pian. Niin ja omakotitaloonhan olisin muuttanut kasvattamaan ne lapset. Tavallaan siis sellainen "koulutusputkesta läpi kohti suomalaista unelmaa". Ajattelin, että nää asiat ois tapahtuneet jonkin verran ennen kuin täytän 30, jopa aika pian sen jälkeen kun täytän 25. Onhan tässä vielä noin seitsemän kuukautta aikaa kaksikymppisenä toteuttaa, jep jep.

Mjoo. Vietin välivuoden ja toisenkin kaupassa - onneksi, koska se oli ihan hirmuisen tärkeä vaihe mulle. Yliopistoon en mennyt (en ees oikein tiennyt, mitä oisin halunnut opiskella, kun ei ois voinut mennä vaan yleisesti haahuilemaan), menin ammattikorkeakouluun, mutten valmistunut sieltäkään tavoiteajassa vaan kävin vähän ottamassa vauhtia toisen koulutusohjelman puolelta ja valmistuin lopulta kuusi ja puoli vuotta sen jälkeen, kun ekan kerran opinnot aloitin. Harmittaako, että opinnot venähti ja esim. opintolainahelpotukset jäi saamatta? :D No ei todellakaan. Tai no toi lainajuttu ehkä vähän. Toisaalta en varmaan ois jatkanut ensimmäisen alan tutkintoa ollenkaan loppuun, ellen olis käynyt vähän herättelemässä itseäni toisten opintojen parissa, enkä ois tutustunut hienoihin tyyppeihin ja kokenut kaikkea niitä kivoja asioita. En ehkä ois tajunnut tän mun nykyisen alan hienoutta. 

Listan loppukohdatkin on jääneet toteutumatta. Omakotitalossa en asu, perhettä en ole perustanut. Vuokrakämppä kaupungissa ei oo niin paha ratkaisu ja noi koirat saa luvan toimittaa lasten virkaa. :D

Ehkä kokemuksesta viisastuneena mulla ei ole enää tuollaisia vastaavia tavoiteajatuksia. Suunnittelen kyllä asioita, mutten elämää ihan noin kokonaisvaltaisesti. Haluan suunnitella sellasia palasia, joista voi tehdä selkeitä projekteja. En enää odota, että jotain tiettyjä asioita tapahtuu tai että mun elämä välttämättä menisi joidenkin yleisten odotusten mukaisesti. 

Kuvat on satunnaisia räpsäisyjä Turusta eikä ne nyt liity mitenkään tekstiin, paitsi viimeinen kuva, jos haluu ajatella, että se kertoo suunnilleen seuraavaa: enpä ois ajatellut, että kuljen tällaisia polkuja pitkin, mut tässä oon ja nautin matkasta. :)