torstai 18. kesäkuuta 2015

Vähäluminen Ukon juhla

Juhannus kolkuttelee ovella. Pitäisi mm. pakata mökkireissua varten, mutta mun tekee nyt ennemmin mieli kirjoitella. Tämä keskikesän juhla taitaa olla taas mallia "vähäluminen"...





Viime viikonloppuna uudelleen aloitettu dieetti on edistynyt tämän vajaan viikon aikana ihan kannustavasti. Ei näin lyhyessä ajassa tietenkään tapahdu mitään ihmeitä, eikä ehdi tapahtua siihen mun aikaisemmin keväällä asettamaani deadlineen (joka on viikon päästä) mennessäkään enää, mutta pieni nytkähdys alaspäin vaakalukemassa on tapahtunut. Koiraa en ole punninnut, sen kanssa tehdään maltillisia muutoksia ja pudotellaan painoa rauhallisemmin. Koira pääsee juhannuksena hoitopaikassa todennäköisesti aika hyville ruoille ja niin kyllä emäntäkin mökillä, mutta aion silti pitää ajatukset dieettimoodissa ja pysyä kohtuudessa. 

Otan ainakin tuplapallorullan ja hierontapallot mukaan ja möyhennän lihasjumeja auki. Odotettavissa on nautinnollisia hetkiä ja hillittyjä ilmeitä. :) Jalat tuntuu kipeiltä ja tukkoisilta juoksulenkkien ja uuden treeniohjelman myötä. Eilen oli tarkoitus tehdä oikeastaan vain kävelylenkki, mutta kun valitsinkin pidemmän reitin ja meinasi tulla kiire ehtiä ajoissa kotiin, lenkistä tulikin alkupätkää lukuun ottamatta melko juoksupainotteinen. Penikat on nyt tosi kipeät. Illalla käsittelin pohkeita pallolla ja se auttoi hiukan. Perusteellisempaa käsittelyä vaan kaipaavaat. Maven aloittaminen tauon jälkeen tuntui sekin selässä ja hierojakäynti oli todella tarpeen alkuviikolla.




Uutta treeniohjelmaa olen nyt ehtinyt testailla sen verran, että A- ja B-treenit on tullut tehtyä pariin kertaan. A-treenissä tein viimeksi kyykyn lisäksi jaloille apuliikkeenä askelkyykkyjä tanko niskassa, loput liikkeet suunnitellusti eli penkkiä, kulmasoutua, ranskalaisia punnerruksia ja hauiskääntöjä. Kyllä oli hirveitä ne askelkyykyt! Varsinkin, kun tein niitä ennen kyykkysarjat aika hitaalla alasmenolla, 3-4 sekuntia, ja yritin nousta ylös vauhdikkaasti. Ei muuten viimeisissä toistoissa ollut kovasti vauhtia enää.

B-treenissä olen tehnyt leuanvetoja, olkapäille paljon liikkeitä eli vipareita sivuille ja taakse ja pystypunnerruksen sijaan Arnold pressiä. Maven lisäksi olen tehnyt takaketjulle hip thrustia. Ensin kokeilin kasata kaksi steppilautaa päällekkäin tueksi, mutta onneksi salilla tuota lantionnostoliikettä nykyään jonkin verran tehdään ja näin vähän järkevämpiä tapoja. Tänään ei ollut illalla minkäänlaista ruuhkaa salilla, joten otin penkkausalueelta yhden penkin itselleni, se pysyi ainakin tukevasti paikoillaan. Se steppilautaviritelmä ei ollut kovin tukeva ja luotettava. Myös kyykkyräkissä näin tätä liikettä tehtävän ja se näytti kyllä aika toimivalta ratkaisulta. Lopuksi tein vatsalihasliikkeitä, jalkojen nostoa tangosta roikkuen - mutta tähän pitäisi varmaan keksiä jokin korvaava liike ihan vaihtelun vuoksi. 

Otin hip thrustista videon, mutta sen lataaminen koneelle kestää nyt niin tolkuttoman kauan, että laitan tähän yhden vähän jo vanhentuneen videon taannoisesta etukyykkysarjasta. Tässä oli aika nopea tuo alasmeno verrattuna viimekertaisiin takakyykkysarjoihin. :D


 

Jospa sitten ryhtyisi pakkaamaan... Hyvää juhannusta! :)


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti