Mä kovasti suunnittelin, että tällä viikolla ois painettu treenit kovaa ja ensi viikolla sitten kevennelty ja lepäilty. Kävi toisin. Erääseen pitkään jatkuneeseen ja paljon huolta ja murhetta aiheuttaneeseen tilanteeseen tuli muutos, jota on kyllä odotettu jo tosi pitkään, mutta se nyt tuli kuitenkin yllättäen vastaan. On vieläkin vähän vaikea uskoa todeksi tätä. Olen samaan aikaan sekä hirmu huojentunut että turhautunut - siitä, että tätä piti jatkua näin pitkään. Oon kyllä tiedostanut, että olen kerännyt stressiä, mutten ehkä kuitenkaan ihan huomannut sitä määrää. Se on nyt huojennuksen mukana alkanut purkautua.
Tuntuu hölmöltä, että nyt kun muutos kohti parempaa on vihdoin tapahtunut, ne epätoivon tunteet purkautuu pintaan ja häiritsee keskittymistä ja nukkumista. Nythän voisi huokaista helpotuksesta ja suunnata ajatukset kohti paremman tulevaisuuden rakentamista. (Itsestään ei asiat vieläkään ratkea eikä huolenaiheet ole kadonneet...) Ja niin täytyy tehdäkin, mut täytyy myös käsitellä tätä asiaa, antaa sen stressin ja murheen tulla ulos. Niin ja pitäisi nukkua.
Salilla saan yleensä aina keskityttyä treeniin ja nollattua ajatukset. Tällä viikolla olen käynyt vain kerran treenaamassa ja se treeni teki kyllä tosi hyvää, mutta nyt ei vaan ole ollut energiaa lähteä salille. Toivottavasti viikonlopun aikana olis taas jaksamista lähteä raudan kimppuun, mutta jos ei ole, niin ensi viikolla sitten.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti